Mainos

Verenluovuttajat heräsivät SPR:n pyyntöön

Suomalaiset luovuttivat viime viikolla huomattavasti enemmän verta kuin normaalisti. Verenluovuttajat lähtivät liikkeelle, kun SPR tiedotti punasoluvalmistevarastoiden hupenemisesta.


Suomalaiset verenluovuttajat ovat kuulleet SPR:n tiedotuksen punasoluvalmistevarastoiden hupenemisesta. Viime viikolla 9 000 suomalaista kävi luovuttamassa verta. Se on reilut 3 000 enemmän kuin normaaliviikolla.

Suomen Punaisen ristin tiedotus tehosi koko maassa. Erityisen vilkasta oli SPR:n mukaan Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Porissa. Niissä normaaliviikon luovuttajaluvut ylittyivät yli sadalla prosentilla.

Vaikka kampanjaan oli varauduttu etukäteen, joutuivat vilkkaimpina aikoina luovuttamaan tulleet jonottamaan. SPR muistuttaa, että verenluovuttajia tarvitaan koko ajan.

Punasolujen tarve jatkunee aiemmin arvioitua runsaampana vielä useamman kuukauden, sillä sairaaloissa puretaan edelleen leikkausjonoja.

Verta voi luovuttaa terve 18-65-vuotias, joka painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias ja asunut Pohjoismaissa viimeisen vuoden ajan. Verenluovutukseen on hyvä varata noin tunti.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.