Venevahinkojen vakuutuskorvaukset kasvussa

Vakuutusyhtiöt käyttivät venevahinkojen korvaamiseen viime vuonna jo lähes 12 miljoonaa euroa. Finanssialan keskusliiton mukaan korvaussummat ovat kasvaneet samalla, kun veneet ovat kasvaneet ja kallistuneet.

Vahinkoja sattuu myös entistä useammin, viime vuonna jo lähes 5 000. Korvattavista vahingoista suurin osa on edellisvuosien tapaan karilleajoja.

Kasvussa ovat myös perämoottorivarkaudet. Viime vuonna varkaiden käsiin joutui jo lähes 1 500 perämoottoria, mikä on yli neljännes aiempaa enemmän.

Luvut eivät kerro koko totuutta, sillä summissa eivät ole mukana kotivakuutuksesta korvattavat pienvene- ja moottorivahingot. Tilastoista ei myöskään selviä, kuinka suuri osa vahingoista syntyy esimerkiksi karilleajoista, varkauksista tai sääoloista.

Ihmisiä on kehotettu vuosikymmeniä kiinnittämään huomiota veneiden lukituksiin, kiinnityksiin ja säilytykseen.

- Monet tekevät kaiken niin kuin pitääkin, mutta silti perämoottori katoaa. Yksi ratkaisu on saada satamiin ympärivuotinen vartiointi, kertoo turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen Finanssialan keskusliitosta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat