Veneilysää: Tuuli voimistuu – sade ajoittain rankkaa

Loppuviikon päivistä perjantai ja sunnuntai ovat sään puolesta parhaimmat veneilypäivät. Lauantaina tuulet voimistuvat ja erityisesti läntisillä merialueilla voi sataa rankasti.

Perjantaina tuulet ovat lounaan- ja lännenpuoleisia ja pääosin kohtalaisia, Perämerellä varsin heikkoja. Aamulla lähinnä Suomenlahden itäosassa on pieni sateen riski.

Lauantain aikana lounaanpuoleinen tuuli voimistuu kaikilla merialueilla ja on kovimmillaan iltapäivällä ja illalla.

– Tuuli on pääosin navakkaa, mutta paikoin kovaa puuskissa. Pohjoisella Itämerellä ja Selkämeren rannikoilla aallot voivat kasvaa yli parimetrisiksi. Läntisillä merialueilla rankahko sade voi heikentää näkyvyyttä, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Lounaanpuoleinen tuuli voi yltyä lauantaina navakaksi myös Saimaalla. Sadealue levittäytyy päivän aikana kohti itää ja pohjoista.

Sunnuntaina Suomenlahdella tuulet heikkenevät kohtalaisiksi, läntisillä merialueilla etelätuuli voi olla vielä navakkaa. Sää on kuitenkin laajalti aurinkoista.

Tuuliennusteen ja sadetutkan löydät MTV3:n sääsivustolta.

(MTV3)

Katso viikonvaihteen veneilysääennuste videolta.

Lue myös:

    Uusimmat