Veneilijöille uusia varoituksia

Tänä kesänä veneilijöitä varoitetaan erilaisista sääilmiöistä aiempia vuosia paremmin. Ilmatieteen laitos varoittaa veneilijöitä ensimmäistä kertaa poikkeuksellisesta aallokosta ja vedenkorkeudesta.

- Pienten alusten liikennöintiä haittaa jo 2,5 metrin merkitsevä aallonkorkeus. Tässä tuulessa esimerkiksi Tallinnan pika-alukset ja pienveneet ovat jo vaikeuksissa. Sen takia varoitamme veneilykaudella jo näin pieneltä kuulostavasta aallokosta, kertoo meriasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.

Kovasta aallokosta varoitetaan, kun merkitsevä aallonkorkeus on 4 metriä ja myrskyaallokosta, kun aallonkorkeus on 7 metriä.

Ilmatieteen laitos antaa myös ennakkovaroituksia vaarallisista sääilmiöistä 1-3 vuorokautta ennen uhkaavaa säätilannetta. Ennakkovaroitus voidaan antaa esimerkiksi ukkospuuskista, meriveden poikkeuksellisesta korkeudesta tai mataluudesta, kovista tuulista tai sateesta.

Ilmastomuutos voimistaa Itämeren tuulia

Ilmastonmuutos lisää tuulen puuskaisuutta Itämerellä niin talvella kuin kesälläkin.

- Näyttäisi siltä, että kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen ilmakehässä lisää myös tuulisuutta. Tämä ilmiö näkyy tulevaisuudessa myös Itämerellä. Norjanmerellä tuulisuus puolestaan vähenee jatkossa, arvioi ryhmäpäällikkö Hilppa Gregow Ilmatieteen laitokselta.

Sekä tuulen puuskaisuuden että äärituulten odotetaan yleistyvän Itämerellä. Tähän asti voimakkaimmat myrskyt ovat sattuneet eteläisellä Itämerellä, missä keskituulen voimakkuudeksi on mitattu jopa yli 32 metriä sekunnissa ja puuskissa yli 40 metriä sekunnissa.

- Ilmastonmuutoksen myötä tuulen voima kasvaa talvella myös Suomen merialueilla. Kesäisin tuulet näyttäisivät ilmastomallien mukaan voimistuvan erityisesti Selkämerellä, kertoo Hilppa Gregow.

Lue myös:

    Uusimmat