Vene kaatui Kotkan edustalla - yksi ihminen yhä kateissa

Veneen kaatuminen aiheutti laajat etsinnät Kotkan edustalla viime yönä. Veneessä olleista kahdesta ihmisestä toinen on edelleen kateissa.

Rajavartiosto sai tiedon veneen kaatumisesta hieman ennen yhtä yöllä. Veneessä olleet ihmiset olivat uineet läheiseen saareen. Täältä toinen oli jatkanut uiden mantereelle toisen jäädessä saareen.

Mantereelle päässyt harhaili tunteja metsässä ennen kuin hän pääsi ilmoittamaan turmasta. Hän ei osannut kertoa veneen kaatumispaikkaa eikä paikkaa, jossa oli noussut mantereelle.

Saarelle jäänyttä etsimään lähetettiin rajavartioston venepartioita, meripelastushelikopteri sekä poliisipartioita. Kaatunut vene löytyi aamuyöllä Kaarniemen lahdelta. Etsintöjä jatkettiin koko yö muun muassa alueen saarissa.

Meripelastuksen etsinnät päätettiin tuloksettomina aamulla ennen kahdeksaa, ja johtovastuu etsinnästä siirtyi poliisille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat