Venäläisten usko Putiniin horjuu

Putin ei ole monen venäläisen mielestä pystynyt lunastamaan lupauksiaan.

Venäjällä on tänä keväänä osoitettu mieltä enemmän kuin vuosiin. Eläkkeiden leikkauksista alkaneissa protesteissa on myös avoimesti vaadittu presidentti Putinin eroa. Toiveikkaat ajattelevat, että oppositio olisi vihdoin nousussa Venäjällä. Putinin asema on kuitenkin vahva ja Kremlin kontrolli tiukka.

- Putin on maan ainoa suosittu poliitikko. Ei ole näköpiirissä ketään, joka nauttisi samalla tavalla kansan suosiota, sanoo politiikan tutkija Masha Lipman Carnegie-instituutista.

Mielipidemittausten mukaan Putiniin ei kuitenkaan uskota yhtä paljon kuin ennen. Hän on tehnyt liikaa huonoja päätöksiä. Esimerkiksi Beslanin koulukaappauksen hoito tai sosiaalitukien uudistus. Päätöksenteko horjuu, koska julkinen keskustelu puuttuu.

- Hankkiuduttuaan eroon poliittisesta kilpailusta ja normaalista julkisesta keskustelusta Putin sai aikaan sen, että Kremlissä tehtävien päätösten taso on huonontunut, Lipman jatkaa.

Ukrainan innoittamana Putinin vastainen nuorisoliike on alkanut koota rivejään. Myös liberaalit poliitikot yhdistyvät, mutta kaikki on vielä pientä.

- Venäjällä ei ole toimivaa oppositiota, ei suosittua johtajaa ja kansanjoukot ovat vielä hajallaan, Lipman kuvailee.

Mielenosoituksista ja kritiikistä huolimatta suurin osa venäläisistä kannattaa Putinia. Monet eivät näe hänelle vaihtoehtoa tai toisaalta vaihtoehdolle ei anneta tilaa, koska Kreml kontrolloi tiedotusvälineitä.

- Tällä hetkellä ei ole toivoa, että seuraavat presidentinvaalit 2008 olisivat täysin avoimet ja vapaat, Lipman sanoo.

Vaikka Putin väistyisikin, valta pysyy jatkossakin Kremlissä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat