Venäläisten maakaupoista tulvii katsojavihjeitä

Keskustelu venäläisten maakaupoista on jatkunut vilkkaana internetissä. 45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, että venäläiset ovat hankkineet maata strategisesti tärkeiden tietoliikennemastojen läheisyydestä.

Ohjelman blogiin on tullut vajaat 150 kommenttia sen jälkeen, kun lähetyksessä kerrottiin venäläisten hankkimista tonteista ja niihin liittyvistä turvallisuusriskeistä.

Ohjelman tuottaja Jussi Eronen kertoo, että valtaosassa viesteistä on kiitelty, että asia on nostettu esiin. Viestejä on tullut muutaman minuutin välein.

- Kansalaiskeskustelun voimakkuus osoittaa, että kansalaisilla on halu toimia, Eronen sanoo.

45 minuuttia -ohjelma on selvittänyt venäläisten maakauppoja viime syksystä lähtien. Kohutuista maakaupoista on tehty neljä erilaista raporttia, jotka ovat poikineet ohjelmalle hyödyllisiä vinkkejä.

Erosen mukaan jo aiemmista viesteistä on välittynyt kansalaisten tunne siitä, ettei asia kiinnosta viranomaisia.

- Me suomalaiset olemme jo pitkään odottaneet saamattomalta eduskunnalta ja hallitukselta ulkomaalaisten maanomistusoikeutta koskevaa lainsäädäntöä. Tuntuu, että poliittisilta päättäjiltä puuttuu tahtoa, uskallusta ja osaamista, Marja Lähteenmäki kirjoittaa Kolme varttia -blogissa.

Viranomaiset vaikenevat

Viranomaiset eivät ole reagoineet asiaan tänään kansalaisten tavoin. Erosen mielestä se oli odotettavissa.

- Viranomaiset suostuvat keskustelemaan asiasta epävirallisesti kulissien takana, mutta tv-haastatteluja on vaikea saada.

- Jotkut tavalliset virassa olevat sotilaat ja poliisit ovat kuitenkin pitäneet aiheen esiin nostamista hyvänä, Eronen sanoo.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen sotilasneuvonantaja, eversti Petri Hulkko viestittää, että maakauppoja seurataan rutiininomaisesti, eikä heillä ole tällä hetkellä havaintoja niihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Viestintäjohtaja Jyrki Iivosen mukaan asiaan puututaan, jos siihen on tarvetta.

45 minuuttia -ohjelman tietojen mukaan kenelläkään ei ole tarkkaa, reaaliaikaista ja keskitettyä tietoa ulkomaalaisten maanhankinnasta Suomessa.

Keskustelijat ovat nostaneet esiin alueita Saaristomerellä, Kainuussa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa. Eronen kertoo, että viestien sisällöt tutkitaan. Maakauppojen laajuus on haasteellinen viranomaisillekin.

- Laajuutta on vaikea selvittää, koska venäläisten osakeyhtiöiden tekemiä maakauppoja on mutkikkaiden bulvaanijärjestelyiden takia vaikea jäljittää, Eronen kertoo.

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 26.2.2009)

Lue myös:

    Uusimmat