Venäläisten kiinteistökaupat kovassa kasvussa

Venäläiset ostavat Suomesta kiinteistöjä kiihtyvään tahtiin. Maanmittauslaitoksen mukaan venäläisten osuus ulkomaalaisten tekemistä kiinteistökaupoista oli viime vuonna jo lähes kolme neljäsosaa.

Ulkomaalaiset ovat tehneet kiinteistökauppoja tasaisesti parin-kolmensadan vuosivauhtia, mutta viime vuonna määrä nousi ennätyksellisesti 850:een.

Ulkomaalaisten osuus oli viime vuonna prosentti kaikista Suomen kiinteistökaupoista. Tässä tapauksessa ulkomaalaisiksi lasketaan ne ulkomailla asuvat, jotka eivät ole Suomen kansalaisia.

- Venäläisten osuus ulkomaalaisten tekemistä kaupoista oli vuonna 2003 vielä 29 prosentin luokkaa, mutta nyt osuus on kasvanut 72 prosentiksi, sanoo yli-insinööri Markku Airaksinen Maanmittauslaitoksesta.

Vuonna 2003 ulkomaalaisten käyttämä rahamäärä oli kymmenen miljoonaa euroa, nyt summa lähentelee jo sataa miljoonaa.

Itä-Suomi kiinnostaa

Itä-Suomi kiinnostaa venäläisiä selvästi: Savonlinnassa heille myytyjen kiinteistöjen osuus oli 15 prosentin luokkaa, Enonkoskella 23 prosenttia ja Sulkavalla 13 prosenttia.

Rahamäärissä se tekee Savonlinnassa 23 prosenttia, Enonkoskella 27 prosenttia ja Sulkavalla 43 prosenttia vuoden kaikista kiinteistökaupoista. Toisaalta Pohjanmaalta, Pirkanmaalta ja Ahvenanmaalta venäläiset eivät ostaneet kiinteistöjä.

Kiinteistöjä myyvät eniten yksityiset, mutta myös yhtiöt ja kunnat. Vielä 1990-luvulla ulkomaalaiset tarvitsivat lääninhallituksen luvan Suomessa tehtyjä kiinteistökauppoja varten. Nykyisin lainsäädäntö on muuttunut, eikä lupia enää tarvita.

Kansanedustaja Timo Soini (ps.) on tehnyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle maa- ja tonttikauppojen rajoittamisesta lainsäädäntömuutoksin. Soini huomauttaa, että etenkin Itä-Suomessa ulkomaalaisten kanssa tehdyt kaupat ovat nostaneet tonttien hintoja merkittävästi, ja että hinnat alkavat olla useiden paikallisten asukkaiden ulottumattomissa.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat