Venäläisten ajotapa siistiytynyt – maksamattomalla sakolla merkitys

Suomeen saapuvien venäläiskuskien ajokulttuuri on parantunut huomattavasti vuosien mittaan.

Tällaisen huomion on tehnyt ainakin yli 30 vuotta poliisina toiminut liikkuvan poliisin Kouvolan yksikön ylikomisario Jari Strengell.

– Vielä vuosituhannen vaihteessa liikenteessä oli monenlaista vipeltäjää ja koheltajaa, mutta nyt liikennerikkomukset ovat selvästi vähentyneet.

Strengell lisää, että kun liikennemäärät ovat suuria, mahtuu joukkoon niitäkin, jotka eivät liikenneturvallisuudesta piittaa.

– Joku katsoo, että keltaisen viivan kohdalla on heidän ohituspaikkansa. Mutta yleisesti ottaen tuntuu, että venäläisten ajotavoissa tapahtuu selkeä muutos parempaan heidän tullessa rajan tälle puolelle.

Strengellin mukaan myös ajoneuvokalusto on parantunut merkittävästi 1990-luvulta. Osaltaan kaahaamista ja hurjia ylinopeuksia ovat hillinneet nopeusvalvontakamerat teiden varsilla.

– Kun auto on poistumassa tai saapumassa maahan, saadaan rajalle tieto maksamattomasta sakosta. Myöskään uutta viisumia ei saa, jos on maksamattomia sakkoja. Viisumi voidaan myös peruuttaa raja-asemalla, mutta yleensä siinä vaiheessa kaivetaan kuvetta, ja sakko maksetaan mukisematta, Strengell kertoo.

Henkilöautoilla liikkuvia venäläisiä jää Strengellin mukaan sisämaassa harvoin kiinni epäiltynä rattijuopumuksesta.

– Yleensä rattijuopumuksesta kärähtää raskaan ajoneuvon kuljettaja joko sisämaan tulleissa raja-asemilla tai satamissa. Valitettavan usein promillemäärät menevät myös törkeän rattijuopumuksen puolelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat