Mainos

Venäläissotilaat siirtyvät sektoreilleen Kosovossa

Ensimmäiset venäläisjoukot ovat liittyneet Kfor-rauhanturvaajiin Yhdysvaltain valvontasektorilla Kosovossa. Venäläisjoukkojen komentaja, kenraalimajuri Valeri Jevtukovitsch kertoi uutistoimisto Interfaxille, että tähän mennessä Pristinan lentokentällä majailleet venäläiset siirtyvät Nato-maiden hallinnassa oleville valvontasektoreille seuraavan parin päivän kuluessa.

Uutistoimiston mukaan ensimmäiset venäläiset rauhanturvaajat saapuivat Yhdysvaltain sektorille aamupäivällä, ja heidät oli määrä sijoittaa Kosovska Kamenican komentokeskukseen. Jevtukovitsch sanoi, että Saksan sektorille sijoitettavat joukot siirretään asemiinsa huomenna, minkä jälkeen vuorossa ovat Ranskan alueelle lähtevät sotilaat.

Sotilasliitto Nato ja Venäjä ovat sopineet, että Kosovoon tulee kaikkiaan 3600 venäläisrauhanturvaajaa, jotka sijoitetaan kolmelle länsimaiden valvomalle sektorille. Tänä aamuna Pristinan lentokentällä oli 570 venäläistä rauhanturvaajaa, minkä lisäksi myöhemmin päivällä Kosovoon odotettiin saapuvaksi vielä 120 miestä lisää. Myös joukko Venäjän Mustanmeren laivastoon kuuluvia sotilaita on aloittanut siirtymisen Kosovoon.
(STT-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.