Venäläisministeri: Litvinenko oli heikkoluonteinen vanginvartija

"Meille Litvinenko ei ollut mitään. Emme välittäneet, mitä hän sanoi tai mitä hän kirjoitti kuolinvuoteellaan", ilmoitti Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov.

Aleksandr Litvinenko, Lontoossa viime kuussa murhattu entinen venäläisagentti, oli entinen vanginvartija ja niin heikkoluonteinen, että hänet erotettiin Venäjän salaisesta palvelusta FSB:stä, sanoo Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov. Venäjän johto ei ole juuri aiemmin kommentoinut Litvinenkon tapausta.

Venäjältä Britanniaan paennut Litvinenko kuoli lontoolaisessa sairaalassa saatuaan tappavan annoksen radioaktiivista poloniumia. Litvinenko sanoi kuolinvuoteellaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin murhauttaneen hänet.

Ivanovin mukaan Litvinenko ei ollut voinut saada haltuunsa tärkeitä tietoja.

- Hän ei ollut koskaan mikään vakoilija eikä hänellä ollut mitään arvokasta annettavaa (ulkomaiselle) tiedustelupalvelulle, Ivanov sanoi puhuessaan ulkomaalaisten toimittajien eilen illallisilla Moskovassa.

- Kun Putin erotti Litvinenkon, hän oli kuullut lukuisia väitteitä Litvinenkon tekemistä laittomuuksista, Ivanov sanoi.

Myöhemmin Ivanovin avustaja täsmensi, että Putin ei ollut henkilökohtaisesti erottanut Litvinenkoa vaan että erottaminen tapahtui Putinin johtaessa tiedustelupalvelua. Putin oli FSB:n johtaja heinäkuusta 1998 elokuuhun 1999. Ivanov oli FSB:n apulaisjohtaja Putinin johtajakaudella.

- Meille Litvinenko ei ollut mitään. Emme välittäneet, mitä hän sanoi tai mitä hän kirjoitti kuolinvuoteellaan, Ivanov sanoi.

Litvinenko oli Ivanovin mukaan työskennellyt erottamisensa aikoihin sisäministeriön erityisyksikössä, jonka tehtävänä oli huolehtia vankikuljetuksista.

- Hänellä ei ollut koulutusta, ei paljon älyä ja taipumusta provokaatioihin, puolustusministeri julisti.

Venäjän viestimet ovat aiemmin kertoneet, että Litvinenko työskenteli FSB:n yksikössä, joka taisteli talouselämässä esiintyvää järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Suuremmitta menestyksittä jäänyt yksikkö lakkautettiin myöhemmin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat