Venäläismatkailijat vähenemässä – tässä MEK:in pelastusehdotus

Hyvinvointimatkailusta voi tulla Suomen uusi kilpailuvaltti matkailumarkkinoilla. Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) mukaan Suomen maine mökki-, joulu- ja uudenvuodenmaana on hieman kulunut. 

– Nyt tarvittaisiin pikkuisen uutta draivia ja tuotekehittelyä. Venäläiset tulevat usein isoista kaupungeista, joissa ekologia ei välttämättä ole hyvällä tasolla. Meidän tulee nostaa hyvinvointipuolta - itsestä huolehtimista, puhdasta suomalaista ruokaa ja hyviä kylpylöitä enemmän esille, kertoo MEK:in aluepäällikkö Arto Asikainen.

Asikaisen mukaan Suomessa on jo hyvin kylpylöitä, mutta niitäkin pitäisi hieman uudistaa.

– Niistä voisi yrittää nostaa esiin elementtejä, joita emme vielä itse ole ehkä havainneet.

Venäläisten viisumihakemukset Suomeen ovat vähentyneet alkuvuonna. Jos tahti jatkuu samana, tänä vuonna tullaan hakemaan jopa 200 000 viisumia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin syy vähenemiseen on ruplan kurssin aleneminen euroa vastaan.

– Suuri osa venäläismatkailijoista on pietarilaisia, jotka käyvät Suomessa ostoksilla. Kun ostovoima vähenee, niin halukkuus tulla tänne myös alenee, Asikainen sanoo.

Viro on myös noussut kilpailemaan Suomen kanssa venäläisturisteista. Viro tarjoaa Asikaisen mukaan venäläisille uuden vaihtoehdon - ja hintatasokin on Suomea matalampi.

– Venäläiset ovat Suomen tärkein matkailijaryhmä, he jättävät eniten tänne rahaa. Tuskin kukaan pystyisi paikkaamaan tätä menetystä. Ruplan kurssille emme voi yhtään mitään, mutta pitäisi yrittää keksiä jippoja, millä tavoin heitä saisi Suomeen. 

Lue myös:

    Uusimmat