Venäläisjoukkojen vetäytyminen kangertelee

Tshetshenian rauhankehitys näytti hidastuvan tänään. Tshetsheenit syyttivät venäläisiä joukkojen vetämisen hidastamisesta. Moskovassa hallituksen edustajat puolestaan toistivat, että aiemmin allekirjoitettu rauhansopimus ei sido Venäjää laillisesti.

Tshetsheenien johto esitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle vastalauseen siitä, että venäläiset eivät olleet toteuttaneet joukkojensa vetämistä Groznyista sovitussa aikataulussa.
-Tshetsheenit eivät olet saaneet tietoonsa, kuinka paljon joukkoja on vedetty, tai vedetäänkö niitä ollenkaan, sanoi tshetsheenien päätiedottaja Movladi Udugov venäläisen radioaseman haastattelussa.

Elokuun viimeisenä päivänä allekirjoitetun sopimuksen mukaan osapuolet vetävät joukkonsa Groznyista. Udugov sanoi venäläisten ryhmittävän joukkojaan uudelleen Groznyin laitamille. Lisäksi venäläissotilaat ovat Udugovin mukaan estäneet siviilien paluun lukuisiin Tshetshenian lounaisosan kyliin. Kylät olivat Tshetshenian sodan kiivaimpiin kuuluneiden taistelujen näyttämö sen jälkeen kun venäläiset joukot tunkeutuivat itsenäiseksi julistautuneeseen Thetsheniaan joulukuussa 1994. Venäjä on puolestaan syyttänyt tshetsheenejä tuhansien taistelijoiden jättämisestä sopimuksesta huolimatta Groznyiin.

Rauhansopimuksen allekirjoittivat Venäjän presidentin Boris Jeltsinin erityisedustaja Aleksandr Lebed ja tshetsheenien sotilaskomentaja Aslan Mashadov. Sopimuksen mukaan Tshetshenian poliittisesta asemasta päätetään vasta viiden vuoden kuluttua. Tshetsheniaan on lisäksi määrä muodostaa väliaikainen hallitus sekä järjestää vapaat vaalit.

Oikeusministeri: Rauhansopimus ei ole Venäjää sitova

Venäjän oikeusministeri Valentin Kovaljov on kuitenkin todennut, että rauhansopimus ei ole Venäjää oikeudellisesti sitova asiakirja, vaan "poliittinen lausunto". Presidentti Jeltsin ja pääministeri Viktor Tshernomyrdin ovat sanoneet hyväksyvänsä sopimuksen, mutta esittäneet myös varauksia sen suhteen.

Lebed tapasi tänään Moskovassa Tshetshenian venäläismielisen hallituksen johtajan Doku Zavgajevin. Tämän hallitus on jäänyt lähes kokonaan syrjään neuvotteluista, joiden avulla pyritään muodostamaan väliaikainen kokoomushallitus.

Venäjä on närkästynyt siitä, että Euroopan neuvosto on kutsunut Aslan Mashadovin, samoin kuin Lebedin, puhumaan Strasbourgiin. Mashadovin saama kutsu on "karkeaa ja ennennäkemätöntä sekaantumista Venäjän sisäisiin asioihin", sanoi venäläinen kansanedustaja Vladimir Lukin, joka on Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapuheenjohtaja.
(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat