Venäläiset vaativat palkkojaan kaduilla

Noin 1,2 miljoonaa ihmistä osallistui tänään eri puolilla Venäjää mielenosoituksiin, joissa vaadittiin hallitusta eroamaan samoin kuin palkka- ja eläkerästien pikaista maksamista. Osallistuminen jäi kuitenkin selvästi pienemmäksi kuin etukäteen arvioitiin. Ammattiyhdistysliike oli ennustanut, että kaduille saataisiin noin 20 miljoonaa mielenosoittajaa.

Moskovassa marssijoita oli lähes 100 000. Turvatoimia pääkaupungissa oli tiukennettu, ja mm. pääsy Punaiselle torille oli estetty. Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Marssijat näyttivät olevan pikemmin alistuneita kuin vihamielisiä. Heidän julisteistaan ilmeni kuitenkin, että lakolla oli selviä poliittisia tavoitteita.

Teksteissä vaadittiin mm. presidentti Boris Jeltsinin ja ensimmäisen varapääministeri Anatoli Tshubaisin eroa. Moskovassa ja Pietarissa kulkueissa oli mukana myös kommunistipuolueen tunnuksia, ja siellä täällä näkyi Stalinin kuvia. Mielenosoitusten järjestäjinä oli ammattiliittojen lisäksi kommunistinen puolue.

Ammattiliitot olivat etukäteen arvioineet, että 20 miljoonaa ihmistä noudattaisi lakko- ja mielenosoituskehotusta. Ammattiliittojen mukaan palkkarästit ovat nykyisin jo 50 biljoonaa ruplaa (n. 45 miljardia markkaa). Valtion osuus palkkarästeistä on noin viidennes. Miljoonat työläiset eivät ole saaneet palkkojaan moniin kuukausiin.

Kaivostyöläiset, metallimiehet, lennonvalvojat ja kosmonautit pysyivät töissä

Mielenosoituksista pidättyivät mm. kaivostyöläiset, jotka ovat aiemmin olleet hanakimpia lakkoilemaan ja osoittamaan mieltään. Metalliteollisuuden samoin kuin energiasektorin yritykset ilmoittivat, että niiden tuotanto pysyi tänään normaalina. Lakkoon eivät myöskään osallistuneet esimerkiksi lennonvalvojat. Kosmonautit puolestaan ilmoittivat Mir-asemalta, ettei heillä ollut aikaa osallistua mielenosoituksiin.

Moskovan lisäksi mielenosoituksia järjestettiin mm. Pietarissa, Novosibirskissä ja Vladivostokissa. Pietarissa mielenosoittajia oli noin 80 000. Vladivostokin alueen ammattiliittojen yhteenliittymän johtaja Nikolai Kostjukov arvioi, että Vladivostokissa kaduille lähti 45 000 ihmistä. Kaikkiaan Primorjen alueella Japaninmeren rannikolla mielenosoituksiin osallistui Kostjukovin mukaan 150 000 ihmistä 19 kaupungissa.

Mielenosoitukset ovat Venäjän uuden hallituksen ensimmäinen tulikoe. Pääministeri Viktor Tshernomyrdin lupasi eilen, että hallitus maksaa palkka- ja eläkerästejä noin 10,5 miljardilla markalla. Pääministeri ei kuitenkaan kertonut, mistä rahat saadaan.

Presidentti Jeltsin on kertonut olevansa erittäin huolestunut palkkarästeistä. Hän allekirjoitti tänään asetuksen, joka tähtää budjettivarojen valvonnan tiukentamiseen ja samalla palkkasaatavien maksamisen helpottamiseen.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat