Venäläiset uhoavat valtaavansa Groznyin pian

Venäjän Tshetshenian joukkojen komentaja Viktor Kazantsev vakuutti tänään, että venäläiset joukot ottavat Groznyin hallintaansa kolmen viikon kuluessa.

Tshetshenia

Kazantsev myös syytti Tshetshenian naapurimaata Georgiaa sissien tukemisesta.

-Kahden, korkeintaan kolmen viikon kuluessa hallitsemme koko Tshetshenian vuoristoaluetta, Kazantsev sanoi armeijan sanomalehden Krasnaja Zvezdan haastattelussa.

-Meillä on tieto, että sissit ovat perustaneet tukikohdan Shatiliin Georgiaan, parin kilometrin päähän rajasta. Tukikohdassa on arviolta 100-250 sissiä, Kazantsev jatkoi. Hän kertoi lähettävänsä laskuvarjojoukkoja katkaisemaan sissien huoltoyhteydet Georgiasta.

Georgia on kiistänyt tiedot mahdollisista sissitukikohdista tai huoltoreiteistä alueellaan. Toisessa haastattelussa korkea poliisijohtaja kertoi NTV-televisioasemalle sisäministeriön jo muodostaneen erikoisjoukot, joiden tehtävänä on piiritetyn Groznyin kaupungin puhdistaminen sisseistä valtauksen jälkeen.

Poliisijohtajan mukaan kaupunki vallataan viikossa. Venäläisten sotilaslähteiden mukaan tykistö jatkoi torstaina Groznyin hellittämätöntä moukarointia. Myös kahta sissitukikohtaa Groznyin eteläpuolella tulitettiin.

Siviilit pakenevat

Yli 3500 siviiliä on paennut piiritetystä Groznyista viimeksi kuluneen vuorokauden aikana. Asiasta kertoi uutistoimisto Itar-Tass tänään sotilaslähteisiin viitaten.

Putin, Vladimir

Pääministeri Vladimir Putin sanoi tänään, että 90 prosenttia Tshetshenian asukkaista asuu tällä hetkellä alueilla, jotka on "vapautettu kapinallisista".

-Tshetshenian asukkaat toivottavat venäläiset joukot tervetulleiksi. He auttavat karkottamaan, ja joissain tapauksissa jopa tuhoamaan sissejä, Putin sanoi.

Venäläisten arvion mukaan Groznyissa on vielä 2000-40 000 siviiliä ja 2000 tshetsheenisissiä.

Talbott: Venäjä rikkoo kansainvälisiä normeja Tshetsheniassa

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Strobe Talbott sanoi tänään Moskovassa, että Venäjä on rikkonut kansainvälisiä normeja Tshetshenian sodassa.

Talbott

-Me näemme mielellämme, että Venäjä puuttuu äärisuuntauksien ja terrorismin muodostamaan yleismaailmalliseen ongelmaan, mutta Venäjän olisi tehtävä se noudattamalla kansainvälisiä normeja.

Tuntemuksemme mukaan näin ei ole tapahtunut, Talbott sanoi toimittajille tavattuaan Venäjän ulkoministeri Igor Ivanovin. Moskovassa vieraileva Talbott on saanut selonteon Tshetshenian viimeaikaisista tapahtumista myös pääministeri Vladimir Putinilta.

Talbott on vedonnut Venäjän johtajiin, jotta ne aloittaisivat neuvottelut tshetsheenien kanssa ja lopettaisivat sotatoimet tshetsheenisissejä vastaan.

Venäjän ja Naton suhteet huonontuneet

Sergejev

Venäjän ja Naton suhteet ovat viilentyneet. Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev sanoo uutistoimisto Interfaxille, että syy on arvostelussa, jota länsi on esittänyt Tshetshenian sodasta.

Sergejev sanoo, että Venäjän ja Naton suhteet ovat aiempaa kylmemmällä tasolla. Hän ei suinkaan odota länneltä tuomiota Venäjän voimankäytölle Tshetsheniassa, vaan keinoja, joilla - kuten Sergejev sanoo - terroristien väylät Tshetsheniasta Venäjälle saadaan tukituksi.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat