Venäläiset pommittivat Groznyin lentokenttää

Venäjän joukot ovat sulkeneet viimeisen Tshetsheniasta naapuritasavaltaan Ingushiaan johtavan tien. Paikalla olevan kuvaajan mukaan toistakymmentä venäläistankkia ja joukko jalkaväkeä on asemissa tien varrella, eikä ketään päästetä tiesulun läpi. Aiemmin päivällä venäläiskoneet pommittivat Groznyin lentokenttää. Tshetsheenit sanovat pudottaneensa kaksi konetta, mutta tämän venäläiset kiistävät.

Elämä pääkaupungissa alkoi palata olosuhteisiin nähden normaaliksi ihmisten liikkuessa jälleen kaduilla ja toreilla. Torstaina tuhoisa ohjus- tai kranaatti-isku Groznyissa sijaitsevalle torille vaati tshetsheenilähteiden mukaan 137 kuolonuhria. Venäjä on kiistänyt hyökänneensä siviilejä vastaan. Venäläiset uutistoimiston kertoivat myöhään eilen joukkojen jatkaneen etenemistään Tshetsheniassa. Joukot ovat edenneet alueilla, joilta Venäjän armeija joutui vetäytymään vuonna 1996.

RIA-uutistoimiston mukaan Venäjän joukot ottivat haltuunsa esimerkiksi kyliä Länsi-Tshetsheniassa lähellä Ingushian rajaa. Joukot ovat edenneet myös lähemmäs pääkaupunkia Gorznyia. Myös Tshetshenian presidentinkanslia kertoi divisioonan venäläistankkeja ryhmittyneen yön aikana Tshetshenian ja Ingushian väliselle rajalle. Pääosa Tshetsheniasta paenneista pakolaisista on Ingushiassa. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjän joukot ovat ylittäneet useassa kohdassa Tshetsheniaan halkovan Terekjoen ja jääneet asemiin joen eteläpuolelle.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat