Venäläiset peruvat Suomen mökkivuorojaan – alan yrittäjät ahdingossa

Ruplan romahtaminen on saanut osan venäläisistä perumaan uudenvuoden mökkivarauksiaan Suomessa.

Suuremmat välitysketjut ovat varmistaneet selustansa ennakkomaksuilla, mutta esimerkiksi yksittäiset maatilamatkailuyrittäjät eivät välttämättä saa korvauksia peruutustapauksissa. Maatilamatkailijoiden ahdingosta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Päijät-Hämeessä mökkiä vuokraava Uranlinnan toimitusjohtaja Reijo Soininen kertoo saaneensa peruutuksen muutama viikko sitten. Hän ei saa peruutetusta mökkivuokrauksesta korvausta.

– Samalla tavalla toimimme kuin monet hotellit, eli varauksen voi perua myöhään ilman maksua.

– Monet tutut yrittäjät Päijät-Hämeessä ovat kertoneet, että venäläiset ovat peruneet mökkejä viime hetkillä.

Myyntijohtaja Antti Vainio kiinteistönvälitys AV-Group Russiasta kertoo peruutuksia tulleen jonkin verran.

– Toistaiseksi ei ole mitään älytöntä peruutusaaltoa tullut. Muutamissa peruutuksissa uudeltavuodelta on perusteluna ollut, että ruplan arvo on heikentynyt, sanoo Vainio.

Ennakkovaraukset vähentyneet

Mökkejä vuokraavan Lomarenkaiden myyntijohtaja Juha Purhonen kertoo venäläisten kyselleen peruutuksista viimevuotista enemmän, mutta toistaiseksi kukaan ei ole perunut.

Purhosen mukaan Ukrainan kriisi kaiken kaikkiaan on vähentänyt venäläisten mökkivuokraajien määrää. Sama trendi näkyy myös ennakkovarauksissa ensi vuodelle.

– Ennakkovarauksia on noin 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Pahoin pelkään, että tämä tulee korostumaan lisää ensi vuonna, jos rupla sukeltaa yhä, ja Venäjältä ei pääse vapaasti matkustamaan.

Purhosen mukaan Lomarenkaan liikevaihdosta noin 20 prosenttia on tullut Venäjältä.

– Jos saamme tilalle asiakkaita Keski-Euroopasta, niin ei venäläisturistien vähentyminen meidän talouttamme kaada, sanoo Purhonen.

Lue myös:

    Uusimmat