Venäläinen trolli opiskeli Yhdysvaltojen politiikkaa House of Cardsia katsomalla: "Meidän tehtävämme oli saada aikaan levottomuutta"

Venäläinen trolli kertoi opiskelleensa kollegojensa kanssa Yhdysvaltojen politiikkaa katsomalla menestyssarja House of Cardsia. Kyseisen trollin väitetään olleen osa Vladimir Putinin määräämää Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalien häiriköintikampanjaa.

Telegraphin mukaan Maksimina tunnettuna trolli sanoi, että heidät pakotettiin katsomaan House of Cardsia.

– Oli tarpeellista tietää kaikki Yhdysvaltojen suurimmat ongelmat. Veroihin, homoseksuaaleihin, seksuaalivähemmistöihin ja aseisiin liittyvät ongelmat.

Netflixin sarja House of Cards käsittelee Yhdysvaltojen politiikan ajankohtaisia kysymyksiä fiktion keinoin. Samlla se kertoo Kevin Spaceyn esittämän Frank Underwoodin pyrkimyksistä kivuta Yhdysvaltojen politiikan huipulle. Vallan tavoittelussa hän käyttää hyväkseen kiristystä, korruptiota, valehtelua ja muita keinoja.

Sarja myös kuvaa Frank Underwoodin ja tämän puolison, Robin Wrightin esittämän, Claire Underwoodin suhdetta.

"Ettekö te ole kyllästyneitä Clintoneihin?"

Maksim väitti, että hänen tehtäväänsä kuului levittää presidenttiehdokas Hillary Clintonin vastaista propagandaa Yhdysvaltalaisten medioiden kommenttipalstoille. Medioihin lukeutui muun muassa New York Times ja Washington Post.

– Meidän tehtävämme oli saada amerikkalaiset heidän omaa hallitustaan vastaan, aiheuttaa levottomuutta ja tyytymättömyyttä sekä saada laskettua Obaman kannatusta.

Pääviesti Maksimin mukaan oli: ”Ettekö te, amerikkalaiset veljeni, ole kyllästyneitä Clintoneihin? Kuinka monta heitä on jo ollut?

Clitonien perheellä on ollut merkittävä rooli Yhdysvaltojen politiikassa: Bill Clinton toimi maan presidenttinä ja hänen vaimonsa Hillary taas on toiminut Yhdysvaltojen ulkoministerinä.

Tykkäyksillä arvioitiin työnlaatua

Maksim myös väitti, että heidän työtään tarkkailtiin tykkäysten perusteella. Jos he mainitsivat Venäjän tai Putinin, heitä rangaistiin.

Maksimin tykkäysten metsästyksen päästrategia oli keskittyä homoseksuaalisuuteen ja aseisiin.

– Kun kyse oli homoseksuaaleista, meidän piti melkein aina tuoda esiin uskonnolliset teemat. Amerikkalaiset ovat erittäin uskonnollisia, etenkin ne jotka kommentoivat uutissivustoilla.

Tykkäyksiä sai Maksimin mukaan helposti, kunhan kirjoitti, että sodomia on synti.

MIKÄ ON TROLLI?

Trollilla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, joka pyrkii muun muassa provosoimaan, ärsyttämään ja aiheuttamaan ristiriitoja.

Lue myös:

    Uusimmat