Venäläinen toimittaja vapautettiin

Vakoilusta syytetty toimittaja tuomittiin ja armahdettiin Venäjällä.

Toimittaja ja ympäristönsuojelija Grigori Pasko vapautettiin tänään puoli vuotta kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen.
Sotilastuomioistuin tuomitsi Paskon kolmeksi vuodeksi vankeuteen valtionsalaisuuksien luovuttamisesta japanilaisille tiedotusvälineille, mutta hylkäsi vakoilusyytteen. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Pasko vapautettiin saman tien duuman hyväksymän armahduslain nojalla, koska hän oli istunut kolmanneksen tuomiostaan tutkintavankeudessa.

Paskolle oli vaadittu kahdentoista vuoden tuomiota. Syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta myös maanpetoksesta. Pasko työskenteli laivaston Boevaja Vahta (taisteluvalmius) -lehdessä Vladivostokissa, kun hänet pidätettiin vuoden 1997 marraskuussa.
Hän oli julkistanut työmatkallaan Japanissa tietoja siitä, kuinka Venäjän laivasto saastutti Tyyntä valtamerta radioaktiivisilla ja kemiallisilla aineilla. Pasko oli myös luovuttanut japanilaisille viestimille videokuvaa ympäristölle vaarallisista venäläiskohteista.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat