Venäläinen rahanpesu paljastui Ruotsissa

Ruotsin poliisi on paljastanut laajan venäläisen rahanpesun, jota on johdettu Tukholmasta. Noin 28 miljoonan Suomen markan arvosta Venäjän valtiolta anastettua rahaa on pesty Nackassa toimivassa yrityksessä, kertoi Svenska Dagbladet tänään.

Rahat oli alunperin tarkoitettu Muurmanskin alueen sairaaloille. Jutun yhteydessä on pidätetty venäläinen mies ja kaksi muuta henkilöä on etsintäkuulutettu kansainvälisesti.

Ruotsin yleinen syyttäjä on määrännyt takavarikoitavaksi 20 miljoonan markan arvosta varoja, mutta tähän asti on onnistettu saamaan takaisin vain noin miljoona - autoina ja erilaisina ylellisyystarvikkeina.

Rahat kuuluivat Murmanskin terveydenhoitovirastolle, joka oli saanut ne Venäjän valtiolta sairaaloiden kunnostamista varten. Suurin osa varoista ohjattiin kuitenkin erilaisiin paperiyrityksiin ympäri maailmaa.

Ruotsin poliisi pääsi petoksen jäljille, kun Tukholmassa toimivan pienyrityksen pankkitilille alkoi syyskuussa 1995 virrata huomattavia rahasummia. Yrityksen venäläinen johtaja ja hänen venäläissyntyinen vaimonsa pidätettiin. Kahta muuta henkilöä varten annettiin kansainvälinen etsintäkuulutus.

Svenska Dagbladetin tietojen mukaan vain kahdeksasosa Muurmanskin sairaaloiden tarvikkeista saatiin hankituksi ja toimitettiin perille. Tarvikkeet ostettiin Suomesta ja Saksasta.
(STT-AFP-TT)

Lue myös:

    Uusimmat