Venäjän WTO-jäsenyys on varmistunut

Yhdysvaltain ja Venäjän kahdenvälinen sopimus varmistaa Venäjän liittymisen Maailman kauppajärjestöön. Valtiovarainministeri Heinäluoma snoo, että uudistus on erityisen hyvä Suomen kannalta.

Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa varmistui aamulla Suomen aikaa, kun Yhdysvallat ja Venäjä allekirjoittivat kahdenvälisen sopimuksen Aasian ja Tyynenmeren maiden huippukokouksessa Hanoissa.

Sopimuksen allekirjoittivat Venäjän talousministeri German Gref ja Yhdysvaltain edustajana kauppaneuvotteluja johtava Susan Schwab. Gref arvioi, että Venäjän jäsenyys voisi tulla voimaan ensi vuoden puolivälissä.

Takana pitkät neuvottelut

- Tämä on ehdottomasti tärkeä mahdollisuus Venäjälle päästä integroitumaan maailmantalouteen, Gref iloitsi.

Myöhemmin tänään Vladimir Putinin ja George W. Bushin on määrä tavata kahden kesken.

Neuvottelut Venäjän WTO-jäsenyydestä ovat kestäneet 13 vuotta. Yhdysvallat on tähän saakka estänyt Venäjän WTO-jäsenyyden, koska Venäjä ei ole sen mielestä täyttänyt jäsenyyden ehtoja. Venäjä on ollut ainoa huomattava valtio, joka ei ole WTO:n jäsen.

Tieto herätti tyytyväistä hyrinää myös Australian Melbournessa kokoustaneiden G20-maiden joukossa. Rikkaiden teollisuusmaiden ja nousevien kehittyvien maiden yhteistyöfoorumi kiitti Venäjän mukaantulon vahvistavan WTO:ta ja koituvan kaikkien eduksi.

Kokouksessa EU:ta edustaneen valtiovarainministerin Eero Heinäluoman mukaan uudistus on erityisen hyvä Suomen kannalta.

- Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani. Tämä tietysti luo vakautta tähän kauppaan ja luottamusta myös siihen, että tiedetään, millä pelisäännöillä toimitaan, hän sanoo.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat