Venäjän parlamentti käsittelee sittenkin Beslanin koulukaappausta

Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut maan parlamentin käsittelevän Beslanin koulukaappauksen tapahtumia. Aiemmin Putin oli torjunut ajatuksen julkisesta kuulemistilaisuudesta "poliittisena show'na".

Politiikan tarkkailijat epäilivät parlamenttikäsittelyn merkitystä kaappauksen vaiheiden selvittelyssä.

- Mikään virallinen instituutio ei kykene tutkintaan, joka olisi riippumaton ja objektiivinen, kuten tutkinnan tulisi olla, sanoi Carnegie Endowment for International Peace -laitoksen politiikan tuntija Masha Lipman.

Parlamentin ylähuoneen, liittoneuvoston, on määrä puida asiaa 20. syyskuuta.

Myös kuolemanrangaistuksen ottamisesta uudelleen käyttöön on määrä keskustella parlamentissa myöhemmin.

Tämänpäiväisten tietojen mukaan Pohjois-Ossetiassa viime viikolla tapahtuneen koulukaappauksen ja sen verisen jälkiselvittelyn kuolonuhrien lukumäärä oli noussut 368:aan.

Noin 30 kaapparin joukko otti yli tuhat ihmistä vangiksi Etelä-Venäjällä sijaitsevassa koulussa viime keskiviikkona. Kaappaus päättyi sekavien vaiheiden jälkeen aseelliseen taisteluun perjantaina.

Tukikohdat tiedossa

Venäjä uhkasi kaappauksen jälkeen hyökätä terroristien tukikohtiin tarvittaessa maan rajojen ulkopuolella, ja tänään yleisesikunnan päällikkö Juri Balujevski sanoi viranomaisten tietävän, missä tukikohtia sijaitsee.

Lausunnon arveltiin herättävän huolta Georgissa, jota Venäjä on useaan otteeseen syyttänyt tshetsheenitaistelijoiden toiminnan sallimisesta maaperällään.

Venäjällä on herättänyt närää myös se, että Britannia ja Yhdysvallat on myöntänyt turvapaikat kahdelle tunnetulle itsenäisyysmieliselle tshetsheenille, minkä takia tänään järjestettiin mielenosoitukset molempien maiden suurlähetystöjen edessä.

Mielenosoituksiin osallistui uutistoimisto Reutersin arvion mukaan yhteensä 1500 ihmistä.

- Lontoo on maailman terrorismin pääkaupunki, äärikansallinen poliitikko Vladimir Zhirinovski sanoi Britannian-lähetystön eteen kokoontuneelle väelle.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat