Venäjän pakotteet romahduttaisivat Valion viennin

Venäjän asettamat vastapakotteet länsimaisille elintarvikkeille olisivat Suomessa tyrmäysisku erityisesti Valiolle.

Valion tiedotteen mukaan venäläisen tytäryhtiön OOO Valion osuus Valion viennistä on puolet, ja Valion koko myynnistä neljännes tulee Venäjältä.

Valion tuotteita on viety Venäjälle jo silloin, kun Suomi kuului Venäjälle. Valion voita on viety Venäjälle vuodesta 1908. Valio perustui ensimmäisen toimistonsa Venäjälle Pietariin vuonna 1994.

 ” Valio voi on maan (Venäjän) johtava voilaatu, ja se asettaa mittapuun parhaalle voille.”

Ote Valion tiedotteesta

Nykyään lähellä Moskovaa Valion Ershovon tehtaalla valmistetaan mm. suomalaisesta maidosta valmistetun sulatejuuston kolmiopaloja. Lisäksi tehtaalla siivutetaan Valion Suomessa ja Virossa valmistamia juustoja. Yhtiö tuottaa myös juotavia jogurtteja Galaktika-meijerissä Leningradin alueella.

Venäläispakotteet koskevat myös ulkomailta tuotuja raaka-aineita, joten edellä mainittu tuotanto keskeytyy pakotteiden myötä.

OOO Valion viestinnästä vastaavan Jevgenia Ponjatovan mukaan etenkin Oltermannin juusto on suosiossa Venäjällä.

OOO Valion liikevaihto on 350 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yli 300 työntekijää, ja pelkästään sulatejuustoa valmistetaan Venäjällä paikallisesti 2,2 miljoonaa kiloa.

Lue myös:

    Uusimmat