Venäjän oikeusministeri vaikeuksissa seksiskandaalin takia

Venäjän oikeusministeri Valentin Kovaljov on vapautettu väliaikaisesti virastaan seksiskandaalin takia. Asiasta kertoi pääministeri Viktor Tshernomyrdin uutistoimisto Interfaxin mukaan. Syynä on videonauha, jossa oikeusministeri esiintyy rikollisliigan suosiman yökerhon saunassa.

Kohu alkoi perjantaina moskovalaislehti Sovershenjo Sekretnon julkaistua videonauhaan perustuvia kuvia. Ruotsissa työmatkalla ollut ministeri kutsuttiin pikaisesti kotimaahansa.

Lauantaina Kovaljov kertoi pyytäneensä itse eroa asian selvittämisen ajaksi. Kirjeessään Tshernomyrdinille oikeusministeri kiisti syyllistyneensä mihinkään hävettävään ja väitti joutuneensa panettelukampanjan uhriksi. Hän muistutti myös, että videonauhoja on nykytekniikalla helppo muutella.

Nauha hämäräpankkiirin hallussa

Skandaalia mutkistavat epäilyt lahjonnasta ja kiristyksestä. Nauha löytyi, kun poliisi teki kotietsinnän hämäräpuuhista epäillyn pankinjohtaja Arkadi Anglevitshin luo. Lehtitietojen mukaan kassakaapissa oli nauhan lisäksi muun muassa lista henkilöistä, joilta voitaisiin pyytää apua Anglevitshin joutuessa pidätetyksi. Listan ensimmäisenä komeili oikeusministeri Kovaljov.

Anglevitsh pidätettiin huhtikuussa epäiltynä kavalluksesta ja petoksista. Uutistoimisto Itar-Tass kertoi eilen nimeä mainitsematta, että eräs pankinjohtaja olisi väittänyt lahjoneensa oikeusministeriä.

Videonauha on tiettävästi kuvattu syksyllä 1995. Aiemmin hyvämaineisena tunnettu Kovaljev tuli ministeriksi saman vuoden tammikuussa. Hän on ollut myös Venäjän vaikutusvaltaisen turvallisuusneuvoston jäsen.

Koko skandaali on Venäjällä poikkeuksellinen, koska neuvostovallan aikana lehdet vaikenivat tyystin johtajien tekemisistä. Kohulehti Sovershenjo Sekretno kertoo videonauhan "vuotaneen" sisäministeriöstä. Sisäministeri Anatoli Kulikovin väitetään nähneen sen ryhtymättä kuitenkaan mihinkään toimenpiteisiin.

Päätöksen ministerien lopullisesta erottamisesta tekee Venäjällä aina presidentti. Yhdysvalloissa Denverin huippukokoukseen osallistunut presidentti Boris Jeltsin ei ole vielä iltapäivään mennessä kommentoinut tapausta.

Pääministeri Tshernomyrdin luonnehti tarinaa "surulliseksi", jos siinä on perää. Hän sanoi kuitenkin haluavansa antaa Kovaljeville tilaisuuden puolustaa itseään. Moskovan kaupunginjohtaja Juri Luzhkov puolestaan vaati kovin sanoin oikeusministerin eroa.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat