Mainos

Venäjän mukaan Etelä-Ossetian operaatio loppusuoralla

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sanoo Venäjän sotilasoperaation Etelä-Ossetiassa olevan lähellä loppuaan. Medvedevin mukaan Venäjän rauhaanpakottamisoperaatio Georgiassa on "suurimmaksi osaksi" suoritettu.

Lisäksi Medvedev vahvistaa, että Etelä-Ossetian pääkaupunki Tshinvali on venäläisten hallinnassa.

Georgia ilmoitti eilen lopettaneensa kaikki sotatoimensa Etelä-Ossetiassa ja vetäneensä joukkonsa pois alueelta. Lisäksi maa tarjoutui aloittamaan heti neuvottelut Venäjän kanssa vihollisuuksien lopettamiseksi.

Venäjä sanoi kuitenkin jo aamulla, ettei Georgia ole lopettanut kaikkia sotatoimia Etelä-Ossetiassa.

Yhdysvaltojen armeijan lentokone on tämänpäiväisen tiedon mukaan kuljettanut georgialaisia sotilaita Irakista kotiin, jotta nämä voisivat osallistua Etelä-Ossetiassa käytävään sotaan.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka suuri osa Irakissa palvelleista Georgian joukoista on siirtynyt kotirintamalle. Georgialla on ollut Irakissa 2 000 sotilasta.

Putin pettynyt USA:n Georgialle antamaan apuun

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin mukaan Yhdysvallat yrittää häiritä Venäjän sotatoimia Georgiassa. Putin on ilmoittanut olevansa pettynyt siihen, että Yhdysvallat yrittää auttamisen sijasta vaikeuttaa Venäjän toimia.

Yhdysvaltalainen lentokone on kuljettanut georgialaisia sotilaita Irakista kotiin, jotta nämä voisivat osallistua Etelä-Ossetiassa käytävään sotaan.

Venäjä on toistuvasti kiistänyt olevansa varsinaisessa sodassa Georgian kanssa vaan puhuu rauhaanpakottamisoperaatiosta.

Lue myös:

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.