Venäjän metsäpalot heikentävät Suomen ilmanlaatua

Moskovan lähialueiden metsäpalot tuovat tuulten mukana huonoa ilmanlaatua Suomeen lähipäivinä.

Huomenna aamupäivällä kaakosta on luvassa uutta, lämmintä ilmavirtaa, joka kuljettaa savuhiukkasia Venäjältä Suomeen. Ilmatieteen laitoksen mukaan savuinen ilma leviää torstain aikana Suomen etelä- ja keskiosaan.

Suomen ylle eilen saapunut savuilma on tänään jo vaimenemassa ja sekoittumassa muuhun ilmaan.

- Myös sateet ovat helpottaneet ilman sekoittumista, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Heikoimmille hengitysvaikeuksia

Ilmanlaadun ollessa heikompi taivas on utuinen, eikä aurinko paista niin kirkkaasti.

- Jos palosavua on vähän enemmän, savun hajun voi haistaa, Nyman kertoo.

Nyman ei usko, että Venäjältä virtaavista savupilvistä aiheutuisi suurempia terveyshaittoja.

- Ehkä herkimmillä saattaa olla hengitysvaikeuksia. Palopesäkkeet ovat kuitenkin kaukana Moskovan lähellä, joten ne ehtivät sekoittua muuhun ilmaan laajemmin ennen Suomeen tuloa, Nyman rauhoittelee.

Seuraa metsäpalojen leviämisennustetta Ilmatieteen laitoksenIlmanlaatuportaalista.

Lue myös:

    Uusimmat