Venäjän kulttuuripiirit ilmiriidassa Putin-kirjeen takia

Erityistä närää herättää se, että neljän taiteilijan allekirjoittamassa tukikirjeessä väitetään koko taideyhteisön kannattavan Putinin jatkoaikaa.

Useat venäläistaiteilijat ja kulttuurivaikuttajat ovat ilmaisseet paheksuntansa Rossijskaja Gazeta -lehdessä pari viikkoa sitten julkaistusta kirjeestä. Presidentti Vladimir Putinille osoitetussa kirjeessä häntä pyydetään jatkamaan tehtävässään vielä kolmas kausi.

Putinille osoitetun kirjeen on allekirjoittanut neljä henkilöä, kuuluisimpina kiistelty kuvanveistäjä Zurab Tsereteli ja Venäjän kansainvälisesti ehkä tunnetuin elokuvaohjaaja Nikita Mihalkov.

Erityistä närää kulttuuripiireissä herättää se, että kirjeessä väitetään koko taideyhteisön eli 65 000 venäläistaiteilijan eri taiteenaloilta kannattavan Putinin jatkoaikaa.

Viimeksi eilen kuusi pietarilaistaiteilijaa uhkasi haastaa Tseretelin kumppaneineen oikeuteen, mikäli he eivät korjaa kirjeen sanamuotoa.

Taiteilijoiden mielestä Tseretelillä ja Mihalkovilla on täydet kansalaisoikeudet pönkittää Putin-kulttia omalta osaltaan, mutta ei muiden osalta.

Putin-kirjeen kritisoijiin kuuluu myös kirjailija Vasili Aksjonov. Aksjonovin mielestä on hölmöä esittää Putinille lisäaikaa presidenttinä, koska perustuslaissa selvästi lukee, että kaksi kautta on maksimi.

Kirjailijan mielestä olisi sikamainen temppu muuttaa perustuslakia, jotta Putin voisi jatkaa.

- Vladimir Putinkin tuntee taatusti perustuslain sisällön, muistuttaa Aksjonov.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat