Mainos

Venäjän keskuspankki valmis tukemaan pakotteista kärsiviä pankkeja

Venäjän keskuspankki kertoo olevansa valmis tukemaan niitä venäläispankkeja, joihin EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteet iskevät.   

Yhdysvallat ilmoitti eilen asettavansa pakotteita, jotka koskevat muun muassa yhtä Venäjän suurimmista pankeista, valtion osittain omistamaa VTB:tä sekä sen tytäryhtiötä Bank of Moscow'ta.   

Keskuspankki sanoo tiedotteessaan, että tarvittaessa se ottaa käyttöön sopivat keinot näiden organisaatioiden tukemiseksi, jotta se voi suojella pankkien asiakkaiden etuja.  

VTB pitää pakotteita poliittisina ja epäreiluina. Pankki uskoo kykyynsä saada rahoitusta tarvittaessa pakotteista huolimatta.  

Myös Bank of Moscow'n mukaan pakotteet eivät heikennä sen liiketoimintaa. Pankin lausunnon mukaan se ei aio lainata rahaa ulkomaisilta markkinoilta.  

Venäjä kertoi tänään aikovansa estää puolalaisten vihannesten ja hedelmien maahantuonnin. Venäläisen viranomaislähteen mukaan suurin osa hedelmistä ja kasviksista asetetaan tuontikieltoon elokuun alussa.  

Venäläisen terveysviranomaisen mukaan kielto johtuu muun muassa sertifikaattirikkomuksista. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.