Venäjän kauppa kasvanut

Suomen vienti Venäjälle on kasvanut ripeästi alkuvuoden aikana. Samaan aikaan Suomen kokonaisvienti on ollut jopa kymmenisen prosenttia miinuksella.

Suomen vienti Venäjälle on kasvanut ripeästi alkuvuoden aikana.

Ensimmäisellä neljänneksellä Venäjän kaupassa saavutettiin yli 30 prosentin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna. Samaan aikaan Suomen kokonaisvienti on ollut jopa kymmenisen prosenttia miinuksella. Venäjän osuus Suomen viennistä onkin noussut yli kuuden prosentin.

Suomen Pankin ekonomisti Jouko Rautava arvioi Pohjois-Karjalan liiton ja TE-keskuksen järjestämässä Venäjän kaupan tilaisuudessa tänään, että yritysten liiketoimintaympäristö on Venäjällä nyt olennaisesti parantunut.

- Venäjän kaupan osuus kokonaisviennistä on jo merkittävää tasoa. Erityisesti investointitavaroiden vienti Venäjälle on kasvanut selvästi, Rautava sanoi.

Myös yrityksiltä on tullut runsaasti myönteisiä viestejä Venäjän viennistä. Markkinat ovat vakaassa kasvussa ja kysyntä lisääntynyt. Myös monet käytännön uudistukset ovat edesauttaneet viennin voimakasta lisääntymistä. -Esimerkiksi verolainsäädäntöä on uudistettu vientiyrityksiä helpottavalla tavalla. Ongelmana on kuitenkin byrokratia, joka vaikeuttaa uudistusten toteuttamista käytännössä, Rautava arvioi.

Venäläiset ovat hintatietoisia

Kiteeläisen Kithydron toimitusjohtaja Jouko Kauranen kertoi, että Venäjälle on yritysten toimintaympäristön parantuessa alkanut syntyä moderneja pk -yrityksiä. Niiden toimintatapa on länsimaisen joustava.

-Neuvostokaupan aikana pienyrityksillä ei ollut mahdollisuuksia solmia suoria kauppasopimuksia, mutta nyt pk-yritysten välinen kauppa on jo vilkasta. Venäläinen asiakas on kuitenkin hyvin hintatietoinen. On aivan turha lähteä myymään sinne sellaista tuotetta joka ei ole kilpailukykyinen Suomessakaan, Kauranen opasti yrityksiä.

Kauranen kertoi käyneensä venäläisten kanssa jo muutakin kuin käteiskauppaa. Kumppanit eivät puhu enää yhteisyrityksistä, vaan kaupankäynti on normaalia valuuttakauppaa.

- Kaikki kansainvälisen kaupan pelisäännöt on syytä ottaa Venäjällä käyttöön kuten lännessäkin. Eroa siinä mielessä ei enää ole.

Suomalaisyritysten kokemusten mukaan verotuksen jälkeen tärkeintä olisi saada uudistuksia venäläiseen oikeus- ja tuomioistuinkäytäntöön.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat