Venäjän ja Suomen merikaapelihanke vastatuulessa

Venäjän sähkömonopolin pääjohtaja pitää hanketta epärealistisena eikä usko sen olevan taloudellisesti kannattava.

Venäjän sähkömonopolin UES:n pääjohtaja Anatoli Tshubais pitää Venäjän ja Suomen välille suunniteltua merikaapelia epärealistisena hankkeena.

Tshubais kertoi uutistoimisto RIA Novostille, ettei Luoteis-Venäjällä ole riittävästi energiaresursseja kaapelin toteuttamiseksi. Tshubais ei pidä kaapelihanketta edes taloudellisesti kannattavana.

United Power-yhtiö haluaisi rakentaa tuhannen megawatin sähkönsiirtoyhteyden Venäjältä Suomeen. Sähkö tuotettaisiin Sosnovyi Borissa sijaitsevassa Leningradin ydinvoimalassa.

Valtion teknillisen tutkimuskekskuksen laskelmien mukaan lisäkapasiteetti alentaisi sähkön hintaa Suomessa 3-9 prosenttia. Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid vastustaa kuitenkin uutta kaapelia, koska yhtiön mielestä Venäjällä tuotettu energia ei riitä edes vahvassa talouskasvussa olevan maan omiin tarpeisiin.

Kiistanalainen merikaapelihanke on nostanut esiin myös Fingridin suuromistajien, Fortumin ja Pohjolan Voiman kaksoisroolin energiantuottajina ja kantaverkon valvojina. Esimerkiksi energia-alan professori Peter Lund on arvellut, että Fingrid pyrkii vain suojelemaan omistajiensa taloudellisia etuja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat