Venäjän ja Moskovan johtajajien neuvottelut alkavat huomenna

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong IIin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskusteluiden keskeisiä teemoja ovat ilmeisesti Venäjään talousapu ja asekaupat.

Kim Jong Ilin juna saapui perjantai-iltana kello 20.40 Suomen aikaa. Kim Jong Ilin oli määrä ajaa heti vastaanottoseremonioiden jälkeen Kremliin. Varsinaiset valtionpäämiesten keskustelut käydään kuitenkin vasta lauantaina.

Tarkoitus on keskustelujen jälkeen allekirjoittaa ainakin strategista vakautta koskeva tiedonanto, jossa Venäjä ja Pohjois-Korea arvostelevat USA:n suunnitelmia uudesta ohjuspuolustusjärjestelmästä. Keskustelujen tärkeimpiä aiheita on kuitenkin Venäjän talousapu vaikeuksissa olevalle naapurille.

Itar-Tassin mukaan keskusteluja käydään mm. ydinvoimalan rakentamisesta Pohjois-Korean energiatilanteen parantamiseksi. Ilmeisesti voimala rakennetaan Venäjän puolelle lähelle Pohjois-Korean rajaa. Uutistoimisto RIA Novostin mukaan Pohjois-Korea on valmis lähettämään työntekijöitä Venäjälle ja maksamaan näin suureksi paisunutta velkaansa.

Koreoiden suhteet esille

Venäjä pyrkii lähentämään Pohjois- ja Etelä-Korean vuoropuhelua ja edistämään maiden yhdistymistä. Se avaisi Venäjälle monia uusia taloudellisia näkymiä. Nyt keskustellaan jo rautatieyhteyden avaamisesta Etelä-Koreasta Pohjois-Korean ja Venäjän kautta Eurooppaan.

Kim Jong Il haluaa ilmeisesti Venäjältä myös aseita. Asehankintoja silmällä pysähtyi matkallaan Moskovaan myös Omskissa panssarivaunuja valmistavassa tehtaassa. Hänen kerrotaan havittelevan uusimpia venäläisiä ohjuksia, mutta Putin ei Itar-Tassin mukaan liene halukas niitä myymään.

Sunnuntaina Kim Jong Il käy Moskovan lähistöllä kahdessa avaruustutkimuskeskuksessa. Sen jälkeen hän matkustaa Pietariin, josta palaa Moskovaan tiistaina. Moskovassa isännät järjestävät laajan kulttuuriohjelman ja keskiviikkona vieraan erikoisjuna lähtee paluumatkalle. Paluumatkalla on tarkoitus pysähtyä vain Siperian pääkaupungissa Novosibirskissa.

Junamatka herättänyt närkästystä

Kim Jong Ilin pitkä junamatka halki Siperian Moskovaan on herättänyt Venäjällä sekä ihmetystä että närkästystä. Turvallisuustoimet ovat matkan aikana olleet niin ankarat, että matka on sekoittanut Siperian rautatien ja asemien toiminnan.

Kovia turvatoimia valmisteltiin tänään myös Moskovassa, missä koko junan saapumisasema tyhjennettiin ja junaliikenne oli poikki lähes kolme tuntia. Tänä aamuna asema tyhjennettiin myös pommiuhkauksen vuoksi. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan löydetty.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat