Venäjän hallitus pohtii talousohjelmaa

Venäjän uusi hallitus kokoontuu tänään keskustelemaan talousohjelmaluonnoksesta, jonka on laatinut kommunisteihin lukeutuva varapääministeri Juri Masljukov. Ohjelma merkitsee joidenkin suunnitelmatalouden piirteiden palauttamista, ja sitä pidetään suurena askeleena pois seitsemän viime vuoden markkinauudistuksista.

Venäläisten tiedotusvälineiden ja hallituslähteiden mukaan suunnitelma edellyttää useimpien pankkien kansallistamista, virallisesti vahvistettua ruplan kurssia sekä kaikkien velkojen maksamista valtion työntekijöille ja eläkeläisille painamalla suuret määrät rahaa.

Pääministeri Jevgeni Primakov ei vielä ole tehnyt selväksi, minkälaisia kouriintuntuvia periaatteita Venäjän talouspolitiikka tulee noudattamaan. Hän on kuitenkin antanut ymmärtää, että hänen hallituksensa haluaa lisätä talouden valtiollista säätelyä. Hänen ei silti uskota tukevan kaikkia Masljukovin ehdotuksia. Niiden toteuttamista ei katsottaisi hyvällä länsimaissa, jotka ovat asettaneet lisälainojen myöntämisen ehdoksi uudistuksissa pysymisen.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat