Venäjän hallitus nosti tuontitavaroiden tullimaksuja

Ulkomaiset tavaroiden tullimaksut kallistuvat Venäjällä. Venäjän hallitus päätti lauantaina, että tuontitavaroista täytyy tulevaisuudessa maksaa kolme prosenttia nykyistä enemmän tullia. Hallitus pyrkii tällä tavoin elvyttämään Venäjän vaikeuksista kärsivää taloutta.

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma ei ole suostunut hyväksymään kuin osan niistä toimista, joiden avulla hallitus oli laskenut saavansa yhteensä yli 102 miljardia ruplaa eli 89 miljardia markkaa verotuloja. Duuman hyväksymät lait tuovat pääministeri Sergei Kirijenkon mukaan ainoastaan 28 miljardin ruplan lisäyksen, joten hallituksen on käytettävä muita keinoja verotulojen lisäämiseksi. Tulopuolen aukkoja aiotaankin Kirijenkon mukaan paikata toimilla, jotka saatetaan voimaan presidentin asetuksilla tai hallituksen määräyksillä.

Pääministeri Kirijenkon mukaan tullimaksujen korotukset tulevat nostamaan ulkomaisten tavaroiden hintoja. Hallituksella ei hänen mukaansa ole kuitenkaan ollut valinnanvaraa korotuksista päätettäessä.
-Tämänhetkisessä tilanteessa emme voi lisätä vientiämme, joten meidän on pakko puuttua tuontiin, Kirijenko sanoi lauantaina. Hallitus on laskenut, että tullimaksujen kiristäminen tuo valtion kassaan vuosittain noin miljardi ruplaa.

Pääministeri Kirijenko tapasi lauantaina Venäjän presidentin Boris Jeltsinin ja esitteli tälle verotulojen lisäämistä koskevia suunnitelmia. Myöhemmin Kirijenko kertoi venäläiselle televisioasemalla, että presidentti Jeltsinin on viikonlopun aikana määrä antaa siunauksensa joillekin niistä toimista, joihin hallitus aikoo tarttua verotulojen lisäämiseksi.
Presidentti Jeltsin lähti tapaamisen jälkeen Karjalaan, jossa hänen on määrä viettää kesälomansa.

Lue myös:

    Uusimmat