Venäjän erikoinen lakialoite: Kenkien koroille viralliset standardit

"On vuosi 2015. Bussipysäkillä tupakoinut ja vierasperäisen "management" -sanan lausunut tennarinainen poltettiin Punaisella torilla", vitsaillaan Alexei Fedotov -nimisellä Twitter-tilillä.  

Monet venäläiset ovat viime aikoina joutuneet turvautumaan mustaan huumoriin duumaedustajiensa suhteen. Parlamentin alahuoneesta on ehdotettu muun muassa tupakoinnin kieltämistä alle 40-vuotiailta naisilta, virallisia standardeja kenkien koroille ja sakkoja vierasperäisten sanojen käytöstä.  

Vaikka moni aloitteista tyssää, osa niistä etenee todennäköisesti laeiksi. Presidentti Vladimir Putin esimerkiksi hyväksyi lain, joka kieltää kiroilun mediassa ja taiteessa. Laki tuli voimaan heinäkuun alussa.  

Kaikki venäläiset kadunmiehet ja -naiset eivät säästele sanojaan, kun heiltä kysyy duuman jäsenten ehdotuksista.  

- Kun kuulin tasapohjaisten kenkien ja korkokenkien kiellosta, olin ymmälläni, sanoo 17-vuotias moskovalainen Elizaveta Krasnopevtsena AFP:lle.  

- Olin luullut, ettei tuontasoinen typeryys ole mahdollista. Ei ihmisiltä voi kieltää kaikkia näitä asioita.  

"Ainoa toivo on, että Kreml kyllästyy"  

Oppositiomyönteinen analyytikko kuitenkin sanoo, etteivät lainsäätäjät ole hölmöjä tai hulluja. Dimitri Oreshkinin mukaan vilppiepäilyjen sävyttämissä vaaleissa valitut edustajat vain yrittävät arvailla, mitä Putin saattaisi heiltä toivoa ja odottaa.  

Aloitteita tehtailevat duuman jäsenet puolestaan vakuuttavat olevansa tosissaan. Alle nelikymppisten naisten tupakkakieltoa on perusteltu terveyssyillä. Sama argumentti on kenkien sääntelyaikeiden taustalla. Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen kansanedustaja Oleg Mihejev on sanonut, että huiman korkeat korot ja kokonaan korottomat kengät vaarantavat ihmisten terveyden.  

Laajalevikkinen Moskovski Komsomolets on selittänyt outoja aloitteita sillä, ettei duumaedustajien juuri tarvitse vaivata päitään oikeilla lakiasioilla. Jos jotain halutaan todella säätää laiksi, aloite duumaan tulee ylhäältä.  

- Ainoa toivo on, että Kremlin kärsivällisyys jonain päivänä loppuu, ja duuma saa käsiteltäväkseen aloitteen, jossa kielletään duuman jäseniä tekemästä omia lakialoitteita, lehti veistelee.  

Lue myös:

    Uusimmat