Venäjän duuma ratifioi ydinasesopimuksen

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma ratifioi tänään Yhdysvaltain kanssa solmitun ydinasesopimuksen, joka vähentää kummankin maan operatiivisten ydinkärkien määrän kolmannekseen nykyisestä.

Yhdysvaltain kongressi ratifioi sopimuksen maaliskuussa. Myös Venäjän duuman oli tarkoitus ratifioida sopimus maaliskuussa, mutta kansanedustajat lykkäsivät keskustelua vastalauseena Yhdysvaltain johtaman sodan aloittamiselle Irakia vastaan.

Sopimuksen ratifioimisen eli lopullisen hyväksymisen puolesta äänesti duumassa 294 kansanedustajaa ja sitä vastusti 134 edustajaa. Seuraavaksi sopimus menee parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ratifioitavaksi.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Venäjän presidentti Vladimir Putin solmivat Moskovassa vuosi sitten sopimuksen, jossa ne päättivät ydinkärkien vähentämisestä nykyisistä määristä 1700:n ja 2200 välille kymmenessä vuodessa.

Putin kehotti eilen duumaa hyväksymään sopimuksen, jota hän luonnehti äärimmäisen tärkeäksi asiakirjaksi strategisen vakauden alalla. Puolustusministeri Sergei Ivanovin kerrottiin sanoneen duuman suljetussa istunnossa, että sopimus antaa Venäjän armeijalle mahdollisuuden järjestää strategiset ydinaseet uudelleen. Putin ja Bush halusivat saada sopimuksen parlamenttien käsittelyyn ennen huippukokoustaan, joka pidetään Pietarissa 1. kesäkuuta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat