Venäjän duuma hyväksyi ensi vuoden budjetin

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi tänään ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esityksen ensi vuoden budjetiksi. Äänestystulos oli 263 puolesta ja 111 vastaan. Kaikkiaan esitys käy läpi kolme käsittelyä, minkä jälkeen se siirtyy ylähuoneeseen. Kaksi aiempaa budjettiesitystä ovat kaatuneet mm. kommunistien vastustukseen.

Duumassa enemmistönä olevat kommunistit ovat vastustaneet myös sunnuntaina äänestyksessä ollutta esitystä, mutta he muuttivat aiemmin päivällä taktiikkaansa. Duuman talouspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja, kommunisti Juri Masljukov kehotti puolueen edustajia muuttamaan tyyliään ja äänestämään budjetin hyväksymisen puolesta.

Puoluejohtaja Gennadi Zjuganov tähdensi puolestaan parlamentissa sunnuntaina, että kommunistisella puolueella on oikeus estää budjetin läpimeno myöhemmissä käsittelyissä, jos tiettyihin ehtoihin ei suostuta. Näitä ovat mm. rästissä olevien palkkojen maksu, liikeyritysten maksatusongelmien ratkaiseminen sekä ohjelman luominen teollisuustuotannon kasvulle. Lisäksi hän vaati Kremlin henkilöstöpäällikkö Anatoli Tshubaisin erottamista.

Valtiovarainministeri Aleksandr Livshits esitteli budjettiluonnoksen duumalle. Arvion mukaan alijäämä on ensi vuonna noin 3,5 prosenttia kansantuotteesta. Menoja on arviolta 529,8 biljoonaa ruplaa (runsaat 440 miljardia markkaa) ja tuloja 434,4 biljoonaa ruplaa (364 miljardia markkaa). Ministerin mukaan budjetissa pysyminen ei tule olemaan helppoa, mutta maa ei myöskään ole kriisissä. Alijäämää yritetään supistaa uusilla veroilla ja poistamalla tiettyjä verohelpotuksia.

Pääministeri Viktor Tshernomyrdinin mukaan talous kasvaa ensi vuonna kaksi prosenttia, jos budjetti pitää ja inflaatio saadaan pidetyksi 11-12 prosentissa. Duuma päätti sunnuntaina, että budjetin seuraavat käsittelyt ovat joulupäivänä.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat