Venäjän avaruusrahat eivät riitä

Venäjän täytyy luopua joko avaruusasema Miristä tai osallistumisesta kansainvälisen avaruusaseman rakennushankkeeseen, sanoo Venäjän avaruuskeskuksen johtaja Juri Koptev.

Koptev sanoi uutistoimisto Interfaxin haastattelussa eilisiltana, että Venäjällä ei ole varaa kummankin hankkeen rahoittamiseen, vaan sen täytyy valita toinen tai toinen. Omasta puolestaan Koptev sanoi uskovansa, että Venäjän olisi keskityttävä kansainvälisen avaruusaseman venäläisen osan kehittämiseen. Mir-asemaa voidaan Koptevin mukaan käyttää joka tapauksessa enää pari vuotta.

Venäjän avaruusohjelman vuotuiset kustannukset ovat tällä haavaa yli kolme miljardia ruplaa (n. 950 miljoonaa mk), Koptev mainitsi. Tämänvuotisessa budjetissa varoja oli myännetty vain 1,2 miljardia ruplaa. Lisäksi valtio on velkaa avaruusteollisuuden yrityksille yli 220 miljoonaa markkaa.

Kansainvälisen avaruusaseman rakennushanke on jo myöhässä aikataulustaan Venäjän talousvaikeuksien vuoksi. Avaruusaseman ensimmäisen osan laukaisua maata kiertävälle radalle on Koptevin mukaan jo lykätty yli puolella vuodella. Jokainen ylimääräinen kuukausi aiheuttaa lisäkustannuksia 15 muulle hankkeessa mukana olevalle maalle, Koptev sanoi.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kansainvälisen avaruusaseman ensi osa on määrä lähettää radalleen tammikuussa vuonna 2000.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat