Venäjän autokuljetusten siirtyminen raiteille hidastelee

VR haluaa haukata entistä suuremman osan Venäjälle menevien autokuljetusten markkinoista. VR Cargon johtaja Ilkka Seppänen uskoo, että junasta on tulossa kilpailukykyinen vaihtoehto rekkakuljetuksille.

Suomen Vapaasataman toimitusjohtajan Jukka Rykyn mielestä junakuljetukset eivät tarjoa idän rekkarallille todellista vaihtoehtoa. Hankolaisen logistiikkakeskuksen kautta kulkee vuosittain noin 350 000 maahantuotua autoa.

- Kuljetusmäärien pitäisi olla todella isoja, että se vähentäisi merkittävästi rekkojen määrää. Se tarkoittaisi, että esimerkiksi meiltä pitäisi lähteä päivittäin kilometrejä pitkä juna, mikä on mahdotonta, Ryky sanoo.

Tullin mukaan Suomen kautta vietiin Venäjälle viime vuonna yli 700 000 henkilöautoa. Valtaosa autoista kulkee itään rekkojen kyydissä.

Bisneksessä piskuinen VR hamuaa markkinoista kolmannesta. Kovaan tavoitteeseen on matkaa, sillä rautateitse rahdataan vain kolme prosenttia kuljetetuista autoista.

Moskovan terminaali vauhdittaa

Autokuljetukset ovat siirtyneet hitaasti rekkakyydeistä kiskoille. Nykyisin VR kuljettaa autoja Moskovaan satunnaisissa vaunulähetyksissä. Päivittäinen autojunayhteys itään on vielä pitkän ajan tavoite.

Yhdessä vaunussa kulkee noin seitsemän autoa. Viime vuonna rautateillä kuljetettiin Venäjälle kaikkiaan noin 20000 menopeliä. VR:n tavoite on nostaa lukema 100 000:een vuodessa.

Vision vauhdittamiseksi Moskovaan valmistui vuodenvaihteessa VR:n ja venäläisen yhteistyökumppanin autoterminaali. Seppäsen mukaan puitteet autokuljetusten kasvuun ovat kunnossa, mutta käytännön puolella on tehtävää.

- Seuraavaksi täytyy saada tullaukset toimimaan sujuvasti Moskovan päässä. Tullauspistettä ei vielä ole, mikä on hankalaa. Jos kaikki menee hyvin, toimipiste saadaan huhtikuussa.

Suomen puolella autojen suurin tuontisatama on Hangon satama. Hangon lisäksi VR:ää kiinnostavat muun muassa Kotka, Hamina ja Turku.

Juna on rekkaa kalliimpi

Autokuljetusten määrä Venäjälle kasvaa nopeasti, joten kysyntää kuljetuksille riittää. Ryky muistuttaa, että juna on etenkin ympäristön kannalta hyvä ratkaisu. VR:n kasvutavoite autokuljetuksissa on kuitenkin hänen mielestään suuri, sillä ongelmia on paljon.

- Satamissa on valmius lastata, mutta vaunukalustosta on pulaa. Myös junakuljetusten hinnoittelu on epärealistinen, sillä juna maksaa tuplasti enemmän kuin rekka. Vaihtojen ja uudelleenlastausten takia juna on myös hitaampi, Ryky luettelee.

Seppäsen mukaan asiat suomalaisissa lähtösatamissa ovat kunnossa. Hän myöntää pulmat, mutta pitää junakuljetusten hinnoittelua kilpailukykyisenä.

- Seuraava vaihe on vakuuttaa asiakkaat, että junakuljetus pelaa. Uuden vaihtoehdon täytyy ensin saavuttaa kansainvälisten toimijoiden luottamus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat