Venäjältä ristiriitaisia viestejä Kioton sopimuksesta

Kioton ilmastosopimuksen tilanne Venäjällä tuntuu elävän. Tänään apulaistalousministeri Muhamed Tsihanovin sanoi, että Venäjällä "ollaan menossa ratifioinnin suuntaan".

Venäjä saattaa sittenkin ratifioida kasvihuonekaasujen päästöjä rajoittavan Kioton sopimuksen.

Apulaistalousministeri Muhamed Tsihanovin mukaan päätöstä sopimuksen vahvistamisesta ei ole vielä tehty, mutta "ratifioinnin suuntaan ollaan menossa".

Presidentti Vladimir Putinin avustaja Andrei Illarionov sanoi eilen, ettei Venäjä aio vahvistaa Kioton sopimusta sen nykymuodossa.

- En voi kommentoida Illarionovia, mutta meillä ei ole hallituksessa tietoa siitä, että päätös ratifioinnista olisi tehty, Tsihanov sanoi.

Hänen mukaansa Venäjän lopullinen kanta sopimukseen riippuu Japanista ja EU:sta. Joka tapauksessa Kioton sopimus voisi tulla parlamentin alahuoneen, duuman, vahvistettavaksi ensi vuoden kuluessa, Tsihanov ennusti.

Kioton sopimuksen maailmanlaajuinen voimaantulo edellyttää käytännössä hyväksymistä eli ratifiointia Venäjän parlamentissa suurimman saastuttajan Yhdysvaltain vetäydyttyä sopimuksesta. Sopimus tulee voimaan kun maat, jotka tuottavat vähintään 55 prosenttia kasvihuonekaasujen päästöistä, ovat hyväksyneet sen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat