Venäjälle uusi hallitus

Venäjän pääministeri Sergei Stepashin on saanut muodostetuksi maalle uuden hallituksen. Stepashin kertoi tänään, että presidentti Boris Jeltsin on allekirjoittanut asetukset ministerien nimittämisestä hallitukseen.

Kremlin mukaan Stepashin valitsi hallitukseensa taloudesta vastaavaksi ensimmäiseksi varapääministeriksi 41-vuotiaan Viktor Hristenkon. Hristenko tunnetaan markkinatalousmyönteisenä uudistajana. Hän toimi aiemmassa hallituksessa varavaltiovarainministerinä.

Ensimmäiseksi varapääministeriksi aiemmin nimitetty Mihail Zadornov erosi perjantaina hoidettuaan tointa vain kolmen päivän ajan. Zadornovin ero oli vastalause sille, ettei hän saanut samaan aikaan toimia valtiovarainministerinä.

Zadornov nimitettiin sen sijaan tänään Venäjän erityisedustajaksi neuvotteluissa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja muiden rahoituslaitosten kanssa. Zadornov on kolmen aiemman hallituksen valtiovarainministerinä ollut avainhenkilö Venäjän lainoja koskevissa neuvotteluissa.

Jeltsin vahvisti lisäksi tänään, että Andrei Shapovaljants jatkaa maan talousministerinä. Shapovaljants sai tehtävän edelliseltä pääministeriltä Jevgeni Primakovilta viime syyskuussa. Pietarilainen varakuvernööri ja entinen yritysjohtaja Ilja Klebanov puolestaan saa äskettäin perustetun, puolustusteollisuudesta vastaavan varapääministerin salkun.

Stepashin vakuutti tänään, ettei hallituksesta ole lähiaikoina odotettavissa äkillisiä lähtöpasseja kenellekään. Hallitus joutuu kuitenkin tekemään tiliä saavutuksistaan syyskuussa.
(STT-Reuters-Itar-Tass-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat