Mainos

Venäjällä vakuutetaan Jeltsinin olevan kunnossa

Venäjän presidentti voi hyvin ja suunnittelee torstaiksi tavanomaisia tapaamisia viranomaisten kanssa, vastaa Venäjän hallitus huhuihin Jeltsinin kuolemasta.

Saksan markan arvon putosi Aasian valuuttamarkkinoilla ja alueella liikkui huhuja Jeltsinin kuolemasta. Lisäksi huhuttiin, että Jeltsin olisi syrjäytetty sotilasvallankaappauksessa. Kolmannen huhun mukaan rupla aiottiin devalvoida.
-Sellaista ei ole tapahtunut, vastasi hallituksen edustaja kun häneltä kysyttiin vallankaappauksesta.
-Sillä rintamalla kaikki on hyvin, hän jatkoi uteluihin Jeltsinin terveydestä.

Venäjällä kamppaillaan maan taloudellisen kriisin hallitsemiseksi, mutta maa on päättänyt olla devalvoimatta valuuttaansa. Neuvottelut uudesta 10-15 miljardin dollarin eli noin 56-85 miljardin markan rahoituspaketista Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa ovat käynnissä. Viranomaiset sanoivat tällä viikolla, että lainan pääkohdista on jo sovittu. Viranomaiset myönsivät tänään myös, että Venäjän keskuspankki kulutti lähes kuusi miljardia markkaa loppuunkuluneesta varannostaan ruplan pelastamiseksi.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.