Venäjä virallisesti mukaan G8-ryhmään

Maailman johtavat teollisuusmaat ovat virallisesti hyväksyneet Venäjän jäsenyyden. Venäjä isännöi ryhmän huippukokousta neljän vuoden kuluttua. Ryhmä on tunnettu nimellä G7, mutta Venäjän myötä jäsenmäärä nousee kahdeksaan ja nimi muuttuu G8-ryhmäksi.

Venäjän jäsenyydestä kertoi Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Ryhmään kuuluvat jo entuudestaan Britannia, Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani ja Yhdysvallat.

G8 sopi terrorismin torjunnasta



Johtavien teollisuusmaiden ja Venäjän G8-ryhmä sopi lisäksi myöhään eilisiltana keinoista torjua terroritekoja Kanadan Kananaskisissa. Kahdeksikko päätti rahoittaa 20 miljardilla dollarilla entisen Neuvostoliiton alueen maiden pyrkimystä hävittää joukkotuhoaseita. Rahoittamalla aseiden poistamista käytöstä G8-maat pyrkivät varmistamaan, että aseet eivät joudu rikollisiin käsiin.

Tarkoituksena on tuhota ydin-, bakteeri- ja kemiallisia aseita sekä Venäjältä että entisistä IVY-maista, kertoi Italian pääministeri Silvio Berlusconi.

Etenkin amerikkalaiset ovat varoittaneet, että Venäjän ydinasemateriaalia voi joutua terroristien käsiin, jos mitään ei tehdä.

G8-johtajat ehdottivat myös muutoksia lentoliikenteeseen, kuten matkustajakoneiden ohjaamon ovien vahvistamista ja matka-asiakirjojen kehittämistä. Lisäksi turvatarkastuksia maailman lentokentillä on määrä tiukentaa entisestään.

Kahdeksikko lupasi lyhentää maailman köyhimpien maiden velkataakkaa miljardilla dollarilla. Avustusjärjestöille myönnettävän suoran tuen määrää aiotaan nostaa merkittävästi, mutta summista ei kerrottu. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush vastustaa kuitenkin avun antamista maille, joiden hallitus on korruptoinut.


(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomi 27.06.2002)

Johtavat teollisuusmaat ovat G8-kokouksessaan lyöneet lukkoon avustuspaketin, jolla on määrä taata Venäjän plutonium-varastojen turvallisuutta. Länsimaat ovat olleet huolissaan siitä, että Venäjän ydinasemateriaalia joutuu terroristien käsiin. Presidentit Bush ja Putin vakuuttivat liittolaisuuttaan terrorismin vastaisessa taistelussa

(Kymmenen uutiset 27.06.2002)

Lue myös:

    Uusimmat