Venäjä vahvistaa ydinpelotettaan

Venäjä aikoo vahvistaa ydinpelotettaan vuoteen 2020 mennessä.

Ohjelmaan kuuluu muun muassa uusia ydinsukellusveneitä ja avaruuspuolustusjärjestelmä. Presidentti Dmitri Medvedevin mukaan Georgian sota vahvisti Venäjän uudistumisen tarvetta ja osoitti, kuinka nopeasti jäätyneet konfliktit voivat muuttua sodaksi

Venäjä on jo aiemmin ilmoittanut kasvattavansa puolustusbudjettiaan. Venäjän armeijan budjetti oli tänä vuonna 28 miljardia euroa. Nyt sitä aiotaan nostaa noin 25 prosentilla 35 miljardiin euroon.

Venäjä jää kuitenkin edelleen kauas Yhdysvaltain taakse puolustusmenoissaan. Yhdysvallat käyttää tänä vuonna armeijaansa noin 330 miljardia euroa, liki kaksitoistakertaisesti Venäjään verrattuna.

USA ei huolestu Venäjän suunnitelmista

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice arvioi, etteivät Venäjän suunnitelmat ydinpelotteensa päivittämisestä horjuta nykyistä voimatasapainoa.

- Voimatasapaino ei ydinpelotteen osalta muutu noiden toimien vuoksi, Rice sanoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Ricen mukaan Yhdysvaltain oma ydinpelote on tehokas ja vankka.

Lue myös:

    Uusimmat