Venäjä syyttää Georgiaa sodan valmistelusta

Venäjän ja Georgian välinen jännitystila kiristyy. Venäjä syyttää Georgiaa sotatoimien valmistelusta Abhasian separatistialuetta vastaan. Se on myös ilmoittanut lähettävänsä lisää rauhanturvajoukkojaan sekä Abhasiaan että toiseen kriisipesäkkeeseen Etelä-Ossetiaan.

Päätös merkitsee jo vuosikausia jatkuneen kriisin syvenemistä jälleen yhdellä pykälällä. Viime viikon lopulla Venäjä uhkasi jo puolustaa maanmiehiään Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa asein, jos Georgia hyökkää.

Venäjän puolustusministeriön mukaan sen keräämät tiedot osoittavat Georgian kasanneen joukkojaan Abhasian rajalle valmistelemaan hyökkäystä. Georgia on kiistänyt väitteet. Se huomauttaa YK:n taannoisten tarkkailuoperaatioiden vahvistaneen, että sen armeija toimii seudulla kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa on ollut venäläisiä rauhanturvaajia 1990-luvun alusta lähtien. Tuolloin Georgian keskushallinto menetti otteensa alueista ankarien irtautumissotien seurauksena.

Rauhanturvajoukoilla on YK:n valtuutus, mutta Georgia syyttää niitä liittoutumisesta separatistien kanssa.

Solana arvosteli venäläisjoukkojen lisäämistä Abhasiassa

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana arvostelee Venäjää rauhanturvaajien lisäämisestä Georgian Abhasiassa. Solanan mielestä uusien joukkojen lähettäminen Georgiasta eroon pyrkivälle alueelle "ei ole viisasta".

- Vaikka rauhanturvaajia lisättäisiinkin rajoitusten mukaisesti, se ei olisi nykyisessä tilanteessa viisasta, jos haluamme vähentää jännitystä, hän huomautti.

Solana keskusteli kiistasta Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa Luxemburgissa. Lavrov vakuutti puolestaan Venäjän kostavan, jos Georgia turvautuu voimankäyttöön Abhasiassa tai Etelä-Ossetiassa.

Lue tilanteen taustoista: Kaukasuksen venäläinen ruletti

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat