Venäjä suomi jälleen Ahtisaaren Kosovo-esitystä

Venäjän mielestä yritykset Kosovon tilanteen ratkaisemiseksi ovat ajautuneet umpikujaan. Venäjä on vaatinut jatkoneuvotteluja Kosovon asemasta ja ehdottanut seuraajan etsimistä Martti Ahtisaarelle.

Venäjä arvosteli jälleen torstaina YK:n erityislähettilään Martti Ahtisaaren Kosovo-suunnitelmaa. Ulkoministeri Sergei Lavrov arvioi presidentti Ahtisaaren epäonnistuvan, koska hän ei ole ottanut huomioon molempien osapuolien näkökantoja.

Serbia vastustaa albaanienemmistöisen maakuntansa itsenäistymistä, mihin Ahtisaaren suunnitelma lopulta tähtää. Kosovolle taas ei kelpaa Serbian esittämä itsehallinto.

- Ongelmia ei voida ratkaista ottamatta huomioon erimielisiä osapuolia, Belgradia ja Pristinaa. Ahtisaari on päättänyt olla piittaamatta niistä, mutta arvelen hänen epäonnistuvan, Lavrov sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Varaulkoministeri Vladimir Titov oli uutistoimisto Reutersin mukaan vieläkin kriittisempi puhuessaan vaikutusvaltaisten maiden ja myös Ahtisaaren panoksesta neuvotteluissa, jotka päättyivät tuloksettomina.

- Neuvotteluprosessi ei ajautunut umpikujaan, se ajettiin umpikujaan, hän sanoi Rossiiskaja Gazeta-sanomalehden haastattelussa.

Venäjä on Serbian tavoin vaatinut jatkoneuvotteluja ja ehdottanut seuraajan etsimistä Ahtisaarelle. Uusin kannanotto tuli EU:n ulkoministerikokouksen aattona. Kosovo on yksi Saksan-kokouksen pääaiheista.

EU tukee Yhdysvaltain tavoin Ahtisaaren esitystä.

- Meillä ei ole oikeutta epäonnistua (Kosovossa). Kyseessä on Balkanin vakaus, sanoi EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana europarlamentissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat