Venäjä ratifioinee Kioton sopimuksen

Kioton ilmastosopimus sai jälleen tuulta alleen, kun Venäjä ilmoitti pyrkivänsä ratifioimaan sopimuksen lähiaikoina.

YK:n kestävän kehityksen kokouksessa Johannesburgissa puhunut Venäjän pääministeri Mihail Kasjanov kertoi Kioton sopimuksen pöytäkirjan olevan Venäjän parlamentin käsiteltävänä.

Venäjän ratifiointi takaisi periaatteessa sen, että kasvihuonekaasuja rajoittava sopimus astuu voimaan, vaikka Yhdysvallat on kieltäytynyt vahvistamasta sitä.

Kiina on puolestaan ilmoittanut ratifioineensa Kioton pöytäkirjan. - Maan hallitus on kiinnittänyt suuresti huomiota ilmastonmuutoksen. Viime aikoina viranomaiset kaikilla tasoilla ovat työskennelleet ongelman hoitamiseksi, huomautti pääministeri pääministeri Zhu Rongji.

Kehitysmaana Kiina ei joudu toistaiseksi sitoutumaan hiilidioksidipäästöjen rajoittamista koskeviin tavoitteisiin.

Myös Kanada ja Australia epäröivät vielä

Vuonna 1997 solmitussa Kioton ilmastosopimuksessa teollisuusmaat sitoutuvat 6-10 vuoden aikana vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä tasolle, jolla ne olivat ennen vuotta 1990.

Sopimus voidaan ottaa käyttöön vasta, kun ratifiointi on tehty vähintään 55 maassa, jotka aiheuttivat vähintään 55 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä vuonna 1990.

Euroopan Unioni ja Japani ovat jo ratifioineet sopimuksen. Epäröiviä ovat Venäjä, Kanada ja Australia. Australia on seurannut asiassa liittolaisensa Yhdysvaltain esimerkkiä. Venäjän ratifiointi on tärkein sopimuksen kannalta, koska silloin luku painuu yli 55 prosentin.

Eilen Kanadan pääministeri Jean Chretien sanoi, että maan parlamentti äänestää ratifioimisesta ennen vuoden loppua.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat