Mainos

Venäjä rajoittaa naudanlihan tuontia Suomesta

Venäjä rajoittaa naudanlihan tuontia Suomesta ja Itävallasta, jotka kertoivat viime viikolla ensimmäisistä BSE-tautitapauksistaan. Maa kieltää elävän nautakarjan maahantuonnin kokonaan ja rajoittaa lihantuonnin luuttomaan naudanlihaan, Venäjän maatalousministeriö ilmoitti tänään.

Venäjä on aiemmin kieltänyt naudanlihan tuonnin kokonaan mm. Britanniasta ja rajoittanut sitä useista EU-maista ja Japanista.

Suomen Lihateollisuusyhdistyksen asiamiehen Lea Lastikan mukaan venäläisviranomaisten päätöksen kaupallinen merkitys on vähäinen, sillä naudanlihan vienti Suomesta Venäjälle on häviävän pientä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa Suomesta vietiin ulkomaille reilut 1,8 miljoonaa kiloa naudanlihaa, josta määrästä vain hieman yli 2 000 kiloa päätyi Venäjälle. -Naudanlihan vientiä Venäjälle on vaikeuttanut se, että venäläisen eläinlääkärin on pitänyt tulla Suomeen tarkastamaan erikseen jokainen kuorma, Lastikka kertoi. Suomesta on viety Venäjälle lähinnä vain erikoisliikkeisiin tarkoitettuja kalliita herkkueriä.

Lastikan mukaan Venäjän uusien tuontisäädösten yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, mutta hän odottaa niiden selviävän ensi viikon alussa. Lastikan mukaan venäläisviranomaisten tiukentuneesta kontrollista on toistaiseksi joutunut kärsimään vain kaksi rekkaa, joilla on lastina venäläiselle saippuatehtaalle tarkoitettua naudan rasvaa. Rekat ovat joutuneet pysähtymään rajalle, minkä vuoksi niiden lastit ovat vaarassa pilaantua.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.