Venäjä pohtii puutullikorotusten lykkäämistä

Venäjä harkitsee puutullikorotusten lykkäämistä vuodella. Tulleja ei siis korotettaisi suunnitellusti ensi vuoden alussa, vaan vasta vuonna 2011. Asiasta kertoi ensin Yle Uutiset.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen vahvistaa, että esitystä on käsitelty Venäjällä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että Venäjän pitäisi luopua puutulleistaan kokonaan.

Ainakin suomalaiselle teollisuudelle tärkeän koivukuitupuun osalta tullit pitäisi Väyrysen mukaan poistaa.

- Suomi tarvitsee koivukuitua, Venäjä ei, hän tiivistää.

Lisäksi tullit vaikeuttavat merkittävästi suomalaisten yritysten asemaa paperinmyyjinä. Suomessa tehty koivusellupaperi kilpailee samoilla markkinoilla nopeakasvuisista ja edullisista trooppisista puulajeista tehdyn paperin kanssa.

- Ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla kannattavasti, jos on tällaisia ylimääräisiä rasitteita, Väyrynen sanoo.

Venäjän vienti romahtanut

Korotusten siirtämispohdinnasta sunnuntaina Helsingissä kertonut Venäjän talouskehitysministeri Elvira Nabiullina myönsi, että Venäjän raakapuun vienti on laskenut tänä vuonna rajusti. Venäjän odottamia metsäinvestointejakaan ei ole juuri tehty.

- Tässä on käynyt juuri niin kuin sanoimme ennakkoon. Tullit ovat aiheuttaneet vahinkoa molempien maiden metsäteollisuudelle, Väyrynen arvioi.

Nabiullinan mukaan lopullinen päätös tullilykkäyksestä syntyy kuukauden tai kahden kuluttua. Venäjä siirsi tullikorotuksiaan jo kertaalleen viime vuonna tästä vuodesta ensi vuoden alkuun.

Väyrynen ei ole optimisti

Väyrynen arvioi, että Venäjä voisi poistaa puutullinsa kokonaankin. Kovin optimistinen hän ei kuitenkaan ole.

- Tässä vaiheessa ei valitettavasti näytä olevan mitään parannusta tulossa.

Tulleista neuvotellaan Venäjän jäsenyysneuvotteluissa Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Venäjän jäsenyysneuvottelut ovat kuitenkin jälleen mutkistuneet, sillä se on vetänyt oman hakemuksensa pois ja hakee jäsenyyttä tulliliittona yhdessä Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa.

Puutullit on kytketty WTO-neuvotteluihin siksi, että Venäjän on purettava kaupan esteitä, jos se mielii järjestön jäseneksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat