Venäjä-pakotteet pitävät S-ryhmän suuret Prisma-suunnitelmat jäissä

S-ryhmä pitää toistaiseksi jäissä laajennussuunnitelmansa Venäjällä.

Suomalaisen kauppaketjun tavoite on ollut perustaa noin 30 Prismaa Pietarin alueelle, kun tällä hetkellä niitä on 19. SOK:n liiketoimintojen johtajan Jorma Vehviläisen mukaan markkina Venäjällä on miinusmerkkinen ja kysyntä vaisua.  

– Ostovoima on heikko osittain johtuen talouspakotteista, mutta suurin syy on koko kansantalouden huono kehitys. Vähittäiskaupan liikevaihdot ovat tulleet alas erityisesti Pietarissa, Vehviläinen sanoo.

Myös kiihtyvä inflaatio syö venäläisten ostovoimaa.

Tällä hetkellä S-ryhmä keskittyy Vehviläisen mukaan tehostamaan Venäjällä toimintaansa ja karsimaan kuluja voimakkaan kasvun jälkeen.

– Meillä oli muutamia alustavia aiesopimuksia uusista Prismoista. Nyt ne ovat rauenneet siihen, että joko meidän tai investoijien mielestä aika ei ole oikea. Kauppakeskuksissa vuokranantajilla on ollut vaikeuksia löytää riittävästi vuokralaisia, ja se on vähentänyt intressejä investoida. Meidänkin kaupat sijaitsevat kauppakeskuksissa.

Vehviläisen mukaan osalla investoijista on hankaluuksia löytää rahoitusta, koska korot ovat Venäjällä korkealla ja kansanvälinen rahoitus kiven takana.

– Uusia kauppakeskuksia ei ole siten pystytty rakentamaankaan.

Myös Keskon arvion mukaan Venäjällä talouden tilanne ja ostovoima heikkenevät. Venäjällä on kuitenkin rakenteilla kolme uutta K-ruokakauppaa, kertoi Kesko helmikuussa viime vuoden tilinpäätöksessä. Tämänhetkisiä markkinanäkymiä Kesko ei kommentoi, koska se julkaisee kolmen viikon kuluttua tuloksensa.

Baltiassa kysyntä kasvaa

Baltiassa S-ryhmä ja Kesko ennakoivat kysynnän kehittyvän myönteisesti. S-ryhmä suunnittelee laajentavansa edelleen Virossa, mutta ihan lähivuosina ei sinnekään uusia Prismoja ole Vehviläisen mukaan tulossa. 

– Virossa olemme pääsääntöisesti Tallinnan alueella, Tartossa on pari Prismaa ja Narvassa yksi. Virossa on edelleen verkostokasvusuunnitelmia, mutta siihen menee useampia vuosia, koska ne ovat osa suurempia kokonaisuuksia myös siellä.

Latviassa S-ryhmällä on kauppoja vain Riiassa ja siellä ei tällä hetkellä haeta aktiivisesti verkoston kasvua. Liettuassa kilpailu on kiristymässä, kun saksalainen Lidl rantautuu sinne. Vehviläisen mukaan Liettuaan on syytä ensin jalkautua kunnolla ja arvioida myöhemmin, kannattaako laajentaa. 

Lue myös:

    Uusimmat