Venäjä painaa monien suomalaisyhtiöiden tuloksia

Helmikuussa kärjistynyt Ukrainan kriisi on analyytikkojen mukaan vaikuttanut jo useiden suomalaisyritysten tammi-maaliskuun tuloksiin.

Täydellä painollaan kriisin vaikutukset näkyvät vasta kuluvan vuosineljänneksen aikana.

Yritykset kohtaavat kriisin Venäjän heikentyvän talouden kautta.

Nordean osakesijoitusyksikön johtajan Teemu Mäkelän mukaan Suomi on erityisen altis Venäjän markkinoiden kehitykselle. Enimmät vaikeudet tulevat ruplan arvon putoamisen vuoksi.

-Rupla näkyy erityisesti monen suomalaisen yhtiön numeroissa heikentävästi tänä vuonna, Mäkelä arvioi.

Yleisesti ottaen odotukset alkamassa olevasta tuloskaudesta ovat kuitenkin maltillisia. Analyytikkojen mukaan suuria muutoksia ei ole odotettavissa.

Toimialoista kauppaa vetää alas Venäjän lisäksi heikentynyt kulutuskysyntä. Nousevia aloja ovat finanssisektori ja mahdollisesti metsäteollisuus. Pohjola Pankin osakestrategi Jarkko Soikkeli ennakoi, että metsäteollisuus kohentaa yhteenlaskettua tulostaan peräti kolmanneksella vuoden takaisesta.

Ensimmäisenä osavuosituloksensa julkistaa tänään tietotekniikkayhtiö Basware.

 

Lue myös:

    Uusimmat